Kiertokoulu

Kun isältäni kysyttiin, mitä koulua hän oli käynyt, hän vastasi, että kaksi viikkoa kiertokoulua ja sitäkin väärään suuntaan. Tällä hän tarkoitti sitä, että hän oli käynyt kiertokoulua vain yhden jakson koulun kokonaiskestosta.

Kiertokoulun ajalliseksi kestoksi oli säädetty 168 päivää ja se pidettiin useammassa jaksossa. Jo lukemaan oppineille kiertokoulu oli vain lyhyt ajanjakso. Tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että isänikin osasi lukea ennen kiertokouluun menoaan.

Kiertokoulu oli koululaitosmuoto, jossa omaa koulurakennusta ei ollut, vaan opettaja liikkui kylästä toiseen opettamassa lapsia siten, että koulurakennuksena toimi yleensä joku kylän taloista, kievari tai esimerkiksi pappila. Isäni kertoi, että kiertokoulua pidettiin usein hänen kotonaan Rieskaniemessä, missä oli tilaa isommallekin oppilasmäärälle.

Kiertokouluissa, varsinkin sen alkuvaiheissa, oli osallistujia lapsista aikuisiin. Kaikki aikuisetkaan eivät osanneet lukea eivätkä kirjoittaa, joten heitäkin kehotettiin osallistumaan kiertokouluun mahdollisuuksiensa mukaan. Kirjoitustaito oli varsinkin vanhemmalla väellä siihen aikaan vielä huono tai sitä ei ollut ollenkaan. Kirjoitustaidon puuttuessa nimikirjoituksen sijaan käytettiin puumerkkiä.

Oppilaita oli parikymmentä. Oppikirjoina olivat Raamattu ja Katkismus (Katekismus). Lapsia opetettiin lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan liitutaulun avulla, lisäksi oli yksi vihko.

Huom! Kirkonkirjoissa isäni esiintyi vielä nimellä Miikaeli Rieskaniemi. Sukunimilain tullessa voimaan vuoden 1921 alusta hänen nimensä muuttui Mikael Nivalaksi. Isovanhempien nimet olivat Lisa Gustafva (Liisa Kustaava) ja Henrik (Heikki) Rieskaniemi.

Lukuseteli oli seurakunnan papin kirjoitama todistus haltijansa luku- ja kristinopintaidoista. Lukusetelillä todistettiin henkilön avioliittokelpoisuus, sillä ilman kristinuskon peruskäsitteiden tuntemusta avioliittolupaa ei annettu. Lukuseteli oli ennen kaikkea todistus katekismuksen tuntemisesta. Se kertoi myös henkilön vaelluksen nuhteettomuudesta. Neljäs sivu lukusetelissä oli muistiinpanoja varten.

Koulun päätyttyä oppilaat saivat neljäsivuisen lukusetelin. Ensimmäisellä sivulla oli nimi, syntymäaika ja kylä. Sisäsivuilla oli vasemmalla lastenkoulu-todistus ja oikealla sivulla kinkeritodistus. Molemmat todistukset olivat melkein samanlaiset, mutta lastenkoulu-todistuksessa annettiin todistukset myös kirjoituksesta, veisuusta, luvunlaskusta, käytöksestä ja tarkkaavaisuudesta. Arvosanat olivat: hyvä 4, tyydyttävä 3, välttävä 2 ja heikko 1. Lastenkoulu-todistuksessa oli kaikkiaan 19 arvosanaa.

Kiertokoulun käyneiltä edellytettiin, että he osallistuivat seuraavina vuosina kinkereille, jossa heidän edistymistään eri osa-alueilla voitiin seurata. Kinkereillä käynti oli myös vaatimuksena rippikouluun pääsystä.

Kinkerit

Kinkeriperinne juontaa juurensa keskiajan papiston ripitysmatkoista, joista kehittyi ajan mittaan lukutaidon ja kristinopin kuulustelutilaisuuksia. Lukukinkereitten pitäminen kirjattiin vuoden 1686 kirkkolakiin: "Vanhempain, isäntäin, palkollisten ja muun työväen sekä lukuiässä  olevien lasten tuli lukupiireittäin kokoontua." Kinkereitä järjestettiin laajasti kansakoulujen yleistymiseen asti (lähde: Wikipedia).

Sievin seurakunta oli jaettu kinkeripiireihin kylittäin. Kinkerit olivat koko päivän kestäviä ruokapitoja. Vanhmepani kertoivat, kuinka maalaistalojen välillä esiintyi jonkinasteista kilpailua tarjoamisten suhteen. Haluttiin näyttää, mitä meidän tila pystyy tarjoamaan. Usein syntyi kilpailua isojen maalaistalojen kesken myös siitä, kuka kinkerit sinä vuonna saa järjestää. Kinkereiden pidon itselleen saanut talo valmistautuikin aina huolella tapahtumaan.

Ennen kinkerit olivat yksi keskeinen kansanopetuksen muoto. Kinkerit, lukukinkerit, lukuset eli kirkon pitämät kristinopin taidon kuulustelut olivat yleisiä vielä muutama vuosikymmen sitten. Katekismusta, Raamattua ja virsiä piti osata laajasti; kinkerikuri oli jämäkkä. Kinkerien pääosa muodostui kinkeriväen luettamisesta. Toisin sanoen kinkereillä seurakuntalaisten lukutaidon ja katekismuksen tuntemus testattiin. Kinkerit olivat joillekin koettelemuksen hetkiä, kun yllättäen kysyttiin sellaista, mihin ei tiennytkään vastausta. Tällainen osallistuja saattoi jopa joutua nolatuksi tietämättömyytensä takia.

Minulla on monia henkilökohtaisia muistoja kinkereistä. Kinkerit olivat jokavuotinen tapahtuma. Jo ihan pienestä pitäen osallistuin kinkereihin. Äitini toimi pyhäkoulunopettajana, mikä velvoitti hänet osallistumaan niihin. Olimme yleensä kinkereillä koko perheenä, mikä oli myös pappien toivomus. Kinkereihin osallistuminen jatkui koko kansakouluaikani ensin Sievissä ja myöhemmin Ylivieskassa.

Koulussa valmistauduttiin kinkereille opettelemalla ulkoa kinkerivirsi, joka vaihteli vuosittain. Lisäksi opeteltiin ulkoa kohtia katekismuksesta ja jokin kertomus Raamatusta selityksineen. Kinkerit olivat opettajillekin näytönpaikka. Mitä paremmin oppilaat osasivat "läksyt", sitä tyytväisimmiksi se teki opettajat. Muistan, kuinka kinkerivirren laulattanut kanttori ja katekismuksen ja Raamatun kohdan kuulustellut pappi kehuivat vuolaasti meitä koululaisia ahkeriksi ja kilteiksi. Pappi saattoi puhua vielä meille koululaisille kodin merkityksestä, vanhempien kunnioituksesta ja antoi muitakin eväitä hyviin käytöstapoihin. Koululaiset pääsivät lähtemään tämän jälkeen koteihin vanhemman väen jatkaessa vielä kinkereitä.

Kinkerit olivat myös eräänlaisia seurakunnan vuosikokouksia. Niissä esiteltiin kyläläisille uudet seurakunnan työntekijät ja kerrottiin seurakunnan työstä, sovittiin kylän kerhotoiminnasta, seurojen pidosta ja esimerkiksi siitä, kuka opettaa pyhäkoulussa. Kinkereillä käytiin läpi kaikki kinkeripiiriin kuuluvat kotitaloudet. Kyseltiin kuulumisia ja annettiin mahdollisuus esittää toivomuksia seurakunnan toiminnan suhteen.

Vieläkin kinkereillä käy vuosittain runsaat 100 000 suomalaista. Kaupungeissa kinkereitä ei enää pidetä. Erityisesti kevättalvi on kinkeriaikaa. Kinkereihin kuuluu vieläkin opetusta ja leppoisaa keskustelua Raamatusta tai jostakin ajankohtaisesta kirkon elämää koskevasta aiheesta sekä virrenveisuuta kanttorin johdolla.