tag:blogger.com,1999:blog-21403164502096672982024-03-05T06:25:52.498+02:00Rieskaniemen poikaOlen kotoisin Sievin Rieskaniemestä. Työurani olen tehnyt Ilmavoimien palveluksessa. Eläkkeelle siirryin vuonna 1984. Harrastuksiini kuuluu taiteen tekeminen eri muodoissaan. Jo vuosia kestänyt vakava sairauteni on rajoittanut elämääni. Tahdon kuitenkin voimieni mukaan olla osallisena sosiaalisessa mediassa. Sen tuoma yhteisöllisyys on palkitsevaa etenkin nykyisessä elämäntilanteessani.
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.comBlogger24125tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-69021680440749623672015-01-03T16:50:00.000+02:002015-01-03T16:50:47.659+02:00Sota-ajan muistojaSynnyin tähän maailmaan ennen sotia. Muistoni alkavat siitä, kun katselin kotini kamarin ikkunasta ulos. Äitini piti usein minua pöydän päällä istumassa siten, että saatoin nähdä ulos.<br />
<br />
Kaikkien ajatuksissa ja huulilla oli tieto sodan alkamisesta. Se aiheutti hämmennystä ja pelkoa. Kotiamme lähellä olevalla tiellä kulki kaksi nuorta miestä. He olivat saaneet kutsun kokoontua sotaan lähtöä varten. Ehkä juuri siksi tämä tapaus on jäänyt mieleeni, koska toinen näistä nuorista miehistä palasi sodasta valkoisessa arkussa laskettavaksi Sievin sankarihaudan multiin.<br />
<br />
Sota mahtavan naapurimaamme kanssa ei jättänyt ketään kylmäksi. Jokainen tiesi pienen ja köyhän Suomen vähäiset mahdollisuudet pärjätä tässä sodassa. Muistan hyvin, kuinka seuroissa äidit, vaimot ja lapset itkivät läheistensä sotaan lähdön vuoksi. Rinnassa kyti pelko, etteivät nämä heille rakkaat ihmiset palaisikaan enää elävinä kotiin. Talvisota käytiin 30.11.1939-13.3.1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Minulla ei ole kovinkaan paljon muistoja Talvisodan ajoilta. Joitakin hajanaisia muistoja nousee kuitenkin vieläkin mieleeni.<br />
<br />
Tässä blogitekstissäni kerron muistoja sota-ajasta ja joistakin siihen aikaan liittyvistä asioista. Talvisodan joulu oli pakkasjoulu, joka koetteli niin sotilaita rintamalla kuin meitä muita kotirintamalla. Meitä kehotettiin valtiovallan taholta olla pitämättä päiväsaikaan tulta takassa, koska savu nousi suorana valkoisena vanana savupiipusta ja paljasti varsin selvästi asutuksen vihollisen lentokoneille. Myös ikkunoiden tuli olla peitettyinä pimeän aikaan. Tämä määräys aiheutti illan hämärtyessä ylimääräistä vaivaa.<br />
<br />
Ensimmäisenä sotajouluna meillä oli vielä ruokaa, vaikkakin paljon oli jo säännöstelty ja ruokaa voitiin ostaa vain kupongeilla. Ennen joulua oli teurastettu syksyllä kotiimme hankittu sianporsas. Sitä oli kasvatettu ensin tuvassa ja myöhemmin navetassa. Sika teurastettiin ennen joulua ja paloiteltiin. Palat upotettiin suolaveteen. Tynnyriä, jossa paloiteltu sika oli, säilytettiin aitassa. Jouluna, ja vielä sen jälkeenkin, se antoi sieviläisittäin ilmaistuna särvintä muutoin niin yksipuoliseen ruokavalikoimaan. Meille ei hankittu kuitenkaan joka vuosi syksyisin sikaa navettaan kasvamaan. Isäni teki muiden töittensä ohella myös teurastajan töitä. Hän kulki kylillä teurastamassa karjaa. Tästä palkkioksi hän otti lihaa, joka käsiteltiin edellä kertomallani tavalla. Muistan, että porsaasta jouduttiin maksamaan syksyisin melkoinen rahasumma. Kesällä lihaa ei voitu säilyttää kovin kauan sen pilaantumatta. Tämän vuoksi se paistettiin leivinuunissa. Lihaa, kuten muitakin elintarvikkeita, säilytettiin kesäisin maitohinkissä kaivoon upotettuna.<br />
<br />
Normaalisti joulunajan ruokiin kuuluivat riisipuuro ja rusinasoppa. Luultavasti ne puuttuivat jo Talvisodan ajan joulupöydästä, kuten kaikki ne ruoka- ja muut elintarvikkeet, jotka oli tuotettu Suomen rajojen ulkopuolelta. Rusinasopan sijasta syötiin lakkakiisseliä ja ohrapuuroa. Jouluna 1940 meillä oli rauha, mutta vähemmän ruoka-annnoksia. Vuonna 1940 ruokakortilla sai 150 grammaa kuivattua kalaa ja noin 350 grammaa lipeäkalaa.<br />
<br />
Jatkosota Suomen ja Neuvostoliiton välillä käytiin 25.6.1941-19.9.1944. Tämä ajanjakso on jo paremmin muistissani. Menin muun muassa kouluun sota-aikana 1.9.1944. Jatkosodan aikana oli täydellinen pula ruuasta. Sodan aikana oli syntynyt aivan uusi kauppiasporras, nimittäin mustanpörssin kauppiaat. Ne, joilla oli rahaa ja suhteita heihin, saattoivat nauttia paljon runsaammasta elämästä kuin muut. Voi oli yleisin mustanpörssin kauppiaiden tuote. Junissa ja linja-autoissa liikkui näitä viranomaisten vihaamia kauppiaita. Meillä ei ollut yhteyksiä mustanpörssin kauppiaisiin, vaan elimme kansanhuollon antamien ruoka-annosten varassa.<br />
<br />
Oman perheeni ruokavaliosta muistan puolukkasurvoksen. Puolukoiden sekaan laitettiin ruisjauhoja. En pitänyt tästä ruuasta. Voin vieläkin tuntea suussani sen kirpeän maun. Ruisjauho teki aina vatsani kipeäksi. Ruispuuro teki saman vaikutuksen. Maito- eli vaniljakiisseli oli herkkuani. Kastikkeena siinä oli mehustuneita puolukoita.<br />
<br />
Sokeri oli kortilla ja sitä sai kaupasta vain tietyt annokset. Se ei riittänyt makeuttamaan kovinkaan monta soppaa tai kiisseliä. Sokeri oli niin sanottua toppasokeria. Topan yläkärjestä murjottiin puukolla, kirveellä tai sokerisaksilla murikoita sokeriastiaan. Näistä pikkumurikoista sai sitten sokerisaksilla lohkoa mieleisiään ja taitojensa mukaisia palasokereita kahvinkorvikekupilliseensa. Hienosokeriakaan ei ollut, vaan sokerinpalaset oli lohkottava tai hakattava hienoksi pyyhkeen sisällä. 1950-luvun alussa imeskeltiin viimeiset toppasokerit. Sodan aikana sopista ja kiisseleistä puuttuivat rusinat ja sekahedelmät. Sopasta muistuukin mieleeni hyvin kirkkaasti eräs tapaus. Sodan loppuvaiheessa äitini oli saanut hankittua rusinoita. Hyvillä mielin äitini ryhtyi keittämään rusinasoppaa. Kun tuli aika maustaa soppa, menivät sokeri- ja suolakupit sekaisin. Kun äitini maistoi soppaa, hänelle paljastui tuo harmillinen erehdys. Muistan äitini tehneen kaiken mahdollisen saadaksemme kaikesta huolimatta maistaa soppaa. Sen muistan, että rusinoiden maku oli vielä tallella, vaikka ne olivatkin saaneet ´poikkeuksellisen´ kovan käsittelyn.<br />
<br />
Sota-aikana ei ollut kahvia. Sen asemesta sai kahvinkorviketta. Se oli valmistettu rukiista, ohrasta, lantusta ja voikukan juuresta. Siinä oli 25 prosenttia aitoa kahvia. Myöhemmin käyttöön tullut kahvinvastike ei sisältänyt aitoa kahvia lainkaan. Sokerin, samoin kuin kahvin, sääntely loppui vuonna 1954. Olin itse jo silloin tiskin takana. Kahvia tuli kauppoihin ensin pieninä erinä. Kahvi jaettiin myytäväksi myyjien kesken. Tällainen menettelytapa aiheutti tyytymättömyyttä, kun myyjät myivät kahvia vain tietyille asiakkaille. Kahvinkorviketta valmistettiin myös viljasta. Muistan, kuinka viljanjyviä paahdettiin leivinuunin lämmössä kahvirännärissä. Jyvät hienonnettiin kahvimyllyssä. Kahvimyllyä käytettiin tavallisesti myös kahvipapujen eli pöönien hienontamiseen. Kahvia myytiin ennen sotia ja sodan jälkeen papuina. Valmiiksi jauhettu kahvi tuli kauppoihin vasta paljon myöhemmin.<br />
<br />
Hedelmät ja karamellit näyttäytyivät minulle vain vanhempieni puheissa. Vasta sodan loppuvaiheissa näin ensimmäisen paperipäällysteisen karamellin. Se oli tullut Amerikan paketissa. Ne, joilla oli sukulaisia ulkomailla, saivat paketeissa vaatteita ja muuta mukavaa. Tosin pakettien paino oli rajoitettua.<br />
<br />
Meillä oli navetassa aina 1-2 lehmää. Niistä saatu maito täydensi muutoin niin kovin niukkaa ruokavaraintoamme. Maito ja siitä saatu voi olivat tarpeellisimmat ruoka-aineet perheemme taloudessa. Kesällä poimitut marjat toivat vaihtelua ruokiin. Lapsuuskodissani oli aina myös kissa. Varhaislapsuudessani meillä oli koirakin. Se havaitsi ulkona ollessaan aina kaukaa perheenjäsenten kotiintulon. Isääni vastaan se kiiruhti jo isäni ollessa vielä kaukana tulossa.<br />
<br />
Sairastelin lapsena paljon. Minulla oli angiina monta kertaa vuodessa. Muistan, kuinka äitini asetteli kylmiä kääreitä otsalleni ja kaulalleni helpottamaan kuumeista oloani. Toinen sairaus, joka vaivasi jatkuvasti, oli keripukki. Se on C-vitamiinin puutoksesta aiheutuva tauti ja ylipäätään se on yksipuolisen ravinnon saannista johtuva sairaus. Ikenistä tuli verta ja hampaat liikkuivat suussa. Ihossa oli kutisevia läikkiä.<br />
<br />
Kun lähes kaikkea puuttui sodan aikana, koskivat puutokset myös vaatteita ja kenkiä. Vaatteisiin kulumisesta tulleita reikiä paikattiin. Muistan vielä, kuinka koulussa ollessani minullakin oli paikkoja housujen polvissa ja takamuksessa. Tämä aiheutti sen, että jouduin kiusaamisen kohteeksi perheeni köyhyyden vuoksi. Sota-ajan hittituote oli puupohjakengät. Kengissä oli paksut puupohjat. Nahan asemesta kengän päällinen oli tehty narusta. Kengillä liikkuminen talviaikaan oli hengenvaarallista niiden liukkauden vuoksi. Sisällä ne kopisivat lattiaa vasten.<br />
<br />
Sodan aikana tapahtui ihmisten ja eläinten evakuointeja. Evakuoinnilla tarkoitettiin ihmisten ja eläinten saattamista turvaan vaaratilanteilta. Ihmisiä sijoitettiin asumaan koteihin. Evakuointi koski myös meitä. Meille sijoitettiin yksi perhe, johon kuuluivat aviopari ja toisen puolison vanha isä. Mies oli sodassa ja näin ollen hän asui meillä lomiensa aikana. Kamari jaettiin kahteen osaan. Isä teki kamariin pahviseinän. Muistan vanhan miehen olleen jo huonokuntoinen. Hän yski jatkuvasti mikä häiritsi yöunta. Sitä en enää muista, kuinka kauan he olivat meillä.<br />
<br />
Olen maininnut jo aikaisemmassa blogissani Kalajoen pommituksista. Laskiaisena 22.2.1944 Kalajokea pommitettiin. Pommitus kuului ja näkyi Sieviin saakka. Pommitus ei tullut aivan odottamatta, sillä Petroskoin Radio oli ilmoittanut jo ennakolta, että "Kalajoelle lähetetään laskiaispullia". Oulua oli pommitettu päivää aikaisemmin. Katselimme ja kuuntelimme pommitusta pihamaallamme. Mieleeni on erityisesti jäänyt kerta, jolloin vihollisen lentokoneet lensivät hyvin matalalta aivan kotimme kohdalla. Isäni komensi meidät pihalla olijat nopeasti sisälle. Koneista näet saatettiin tulittaa näköpiirissä olevia ihmisiä konekivääreillä.<br />
<br />
Eräs tämän päivän digiaikaan merkittävin ero oli siinä, ettei lapsuuden kodissani ollut sähköä. Öljy- ja myöhemmin karbidilamppu oli ainoana valonlähteenä. Karbidi- eli asetyleenilampun valo oli öljylamppua huomattavasti kirkkaampi. Karbidilamppuun laitettiin toiseen säiliöön karbidia ja toiseen säiliöön vettä. Säätöruuvia käyttäen laskettiin karbidin joukkoon vettä. Tämä aiheutti sen, että seoksesta muodostui helposti syntyvää asetyleenikaasua. Liekki sytytettiin ja säädettin sopivaksi. Ulkona ja navetassa tultiin toimeen öljylampulla.<br />
<br />
Äitini ja isäni palasivat puheissaan usein tapaukseen, joka on jäänyt muistiini. Vanhempani olivat olleet lisäämässä öljyä lamppuun hämärässä tuvassa. Läheisellä pöydällä oli palanut kynttilä. Lamppuöljyä oli kaatunut vahingossa äitini päälle ja pöytäliinalle. Äitini päälle valunut öljy oli syttynyt palamaan kynttilästä. Isäni neuvokkuus oli pelastanut tilanteen. Hän oli kiskaissut verhot irti, sammuttanut tulen ja tukahduttanut verhoilla äitini palavan hameen. Molemmilta olivat palaneet vain kulmakarvat.<br />
<br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-59467704463246543792014-12-17T20:25:00.000+02:002014-12-17T20:25:26.005+02:00Kiehtovat kummitusjututIhminen kaipaa jännitystä. Jännitys kuuluu elämään. Elämä ilman jännityksen kokemista on yksitoikkoista ja tylsää. Näin toteaa eräs kirjailija jännitystä sisältävän kirjansa esittelyssä.<br />
<br />
Jännitystä etsitään monin tavoin. Eri aikoina on ollut erilaisia käsityksiä ja ajatuksia kummituksista. Joidenkin uskomusten mukaan kummitus, aave tai haamu on kuolleen ihmisen tai eläimen sielu, joka jatkaa kulkuaan elävien maailmassa ja usein samoilla paikoilla kuin eläessään. (Viite: Wikipedia)<br />
<br />
Ennen pelättiin maahisia ja muita kuviteltuja henkiolentoja. Mentiinpä jopa niinkin pitkälle, että näille henkiolennoille, maahisille, annettiin osa elantoon liittyvästä sadosta tai osa vuoden viljasadosta. Tämä osa sadosta vietiin tiettyyn paikkaan, kuten esimerkiksi latoon. Joku maahisiin uskomaton henkilö korjasi sadon pois ja näin uskomus kuviteltuihin henkiolentoihin sai jatkua. <br />
<br />
Nämä ajat, joista nyt kerron, kuuluivat aikanaan lähinnä maaseutuväen elämänmenoon. Tuolloin tehtailtiin kilvan mitä erilaisinta viihdettä niin lapsille kuin aikuisille kertomalla tarinoita. Tällaisen tarinan kerronnan tarkoituksena oli koukuttaa jännityksellään kuulijoiden mielet. Kummitukset olivat lähinnä kuolleita henkilöitä, jokta olivat alkaneet kummitella kuolemansa jälkeen. Myös joidenkin yksin elävien ja erakoituneitten ihmisten saatettiin ajatella kummittelevan. Tällaisista henkilöistä myös minä muistan vielä useita.<br />
<br />
Muistan vielä mm. pääsiäisen aikaan rullien kulkeneen navetoissa lyhentämässä lehmien häntiä. Se oli tahatonta, ehkä joskus tahallistakin toimintaa, mutta ehkei kuitenkaan suoranaista ilkeyttä? Kun meidän lehmältä oli kerran lyhennetty häntä, jäi isäni sen jälkeen ennen pääsiäistä vahtimaan rullien liikkeitä. Samoin toimittiin naapurissammekin. Rulleja ei tainnut käydä kuitenkaan enää tämän jälkeen Rieskaniemen taloissa.<br />
<br />
Lapsena ollessani jännityksen tuottamiseen ei ollut dekkareita, elokuvia, pelejä, puhumattakaan Internetin antamista mahdollisuuksista. Jännitystä kuitenkin riitti esimerkiksi kummitusjuttujen kertomisen muodossa. Lapsuudessani naapurusten tapana oli kyläillä toistensa luona. Vierailulle ei pyydetty eikä vierailuajoista sovittu etukäteen. Kyläilyreissulle vaan yksinkertaisesti lähdettiin, jos siihen oli aikaa ja siltä tuntui. Mitään erityistä syytä naapuriin tai sukulaisiin lähtemiselle ei tarvinnut olla.<br />
<br />
Muistan ne lukemattomat kerrat, kun joku lapsuuskotini naapureista istahti ovensuupenkille iltaa istumaan tai ehkä useimmin keinutuoliin, joka oli keskellä tupaa aivan kuin odottamassa istujaansa. Päällimmäiset mielessä olevat kuulumiset vaihdettuaan naapurusten puheet siirtyivät usein kummitusjuttuihin. Minut iltaunisena vietiin nukkumaan kamariin. Ovi jätettiin kuitenkin raolleen, etten pelkäisi olla yksin pimeässä kamarissa. Osittain avoimeksi jätetyn oven raosta lankesi valonkajo kamarin puolelle. Ennen kuin vaivuin unten maille, kuulin usein vain osan kummitusjutista. Niinpä minua jäi toisinaan vaivaaman se, miten juttu päättyi. Aamulla äidiltä sitä kysyessäni, antoi äiti jonkun epämääräisen ja mielestäni liiankin positiivisen selonteon mieltäni edelleen kiehtovasta kummitusjutusta, joka oli päättynyt uneen vaipumiseeni.<br />
<br />
Oli syksyinen aamu. Koulukaverini naapurin Esko odotteli jo tapansa mukaan minua kotoani tulevan pikkutien ja maantien risteyksessä. Koulumatkaa meillä oli noin viisi kilometriä. Näin Eskosta heti, että jotain erikoista oli tapahtunut sen jälkeen, kun olimme eronneet edellisenä päivänä koulusta tultuamme. Emme olleet päässeet kävelemään kuin muutaman satametriä, kun Esko pyysi istumaan kannon päähän ns. pikkumehtän kohdalla. Hän kertoi heillä olleen vieraita, joilla oli ollut kerrottavana karmaisevia kummitusjuttuja Kiiskilänpäästä. Eskokin tosin oli kommennettu kamariin nukkumaan, mutta hän oli jäänyt kuuntelemaan kummitusjuttuja oven raosta. Vieras oli antanut Eskolle tämän nukkumaan mennessä muutaman kymmenpennisen makeiset korvaavan puuronkastikkeen ostamista varten.<br />
<br />
Ensimmäisen kummitusjutun kertomisen jälkeen lähdimme jatkamaan koulumatkaa. Koulumme sijaitsi kirkonmäellä ja se oli toiminut aikanaan myös sotasairaalana. Jo kilometrin kävelyn jälkeen, Säilyn kohdalla, Esko ei voinut kuitenkaan olla kertomatta seuraavaa juttua. Vielä kerran meidän oli pakko pysähtyä pitkän koivukujan kohdalla ennen koulua. Siinä Esko kertoi kolmannen kuulemansa kummitusjutun. Kun saavuimme lopulta koulun autiolle pihamaalle, tajusimme myöhästyneemme koulusta. Omaan luokkaan mennessämme jännitimme tietysti sitä, miten opettaja suhtautuu myöhästymiseemme. Opettajan suhtautuminen ei ollut kovin ymmärtäväistä. Jouduimme tunnustamaan kaiken sen, mitä oli tapahtunut koulumatkallamme. Opettaja lupasi vielä antaa kirjeen vanhemmille kotiin vietäväksi. Välitunnilla jouduimme toisten oppilaiden ympäröimäksi. He vaativat saada kuulla kummitusjutut tarkalleen. Muistelen tosin, ettemme kertoneet juttuja kenellekään muulle kuin Holstin Kaukolle. Koulupäivämme viimeisellä välitunnilla sitten livahdimme salaa koulun nurkan taakse ja kerroimme kummitusjutut juurta jaksain Kaukolle.<br />
<br />
<i>Koulusta kotiin</i><br />
<br />
Koulupäivämme päätyttyä lähdimme kotia kohti vähän apein mielin. Omaatuntoa painoi opettajan kirjoittama kirje vanhemmille. Opettaja oli kieltänyt avaamasta kirjettä.<br />
<br />
Postiauto seisoi läheisen kaupan edessä lähteäkseen siitä piakkoin viemään postia Reisjärvelle ja sieltä edelleen aina Pihtiputaalle saakka. Paikallisessa Osuuskaupassa oli väkeä ulos asti. Tämä merkitsi sitä, että kauppias oli saanut myytäväksi sodan ajan säännöstelyn helpotuttua jotakin elintarviketta ilman säännöstelyn vaatimia määräyksiä. Toinen mahdollisuus väenpaljoudelle oli se, että kauppias oli saanut myytäväksi kankaita tai muuta sodan aikana harvinaisempaa tavaraa.<br />
<br />
<i>"Elintarvikkeiden säännöstelyllä pyrittiin Suomessa toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen takaamaan kansalaisille vältämättömien peruselintarvikkeiden mahdollisimman tasapuolinen jakelu. Sodan aikana valtiovallan tuli huolehtia niin puolustuslaitoksen kuin siviilienkin ravitsemuksesta. Koska elintarvikkeista oli puutetta tuli säännöstely- ja jakeluorganisaation luominen ajankohtaiseksi syyskuussa 1939.</i><br />
<i><br /></i>
<i>Kansanhuoltoministeriön ja sotatalousneuvoston määräämillä säännöstelytoimilla välttämättömyystarvikkeiden jakelu saatiin jotakuinkin tyydyttävästi toimivaksi sotien aikana. Ajoittaiset vaikeudet johtuivat pääsääntöisesti kuljetusvaikeuksista. Säännöstelyjärjestelmän luominen oli osa sotatalouden järjestelyjä.</i><br />
<i><br /></i>
<i>Säännöstely päättyi 1954. Sokerin säännöstely loppui 1. helmikuuta 1954, kuukauden kuluttua kahvi vapautui säännöstelystä."</i> (Lähde: Wikipedia)<br />
<br />
Muistan hyvin säännöstelyn loppumisen. Olin itse jo silloin kaupassa myyjänä.<br />
<br />
En muista kummalle meistä Eskon kanssa syntyi ajatus matkustaa linja-autolla kotiin. Se ei merkinnyt kuitenkaan matkalipun ostamista, vaan nousemista linja-auton lähtiessä sen tenderille. Tenderiksi kutsuttiin linja-auton takana olevaa tasannetta. Tenderillä oli ahdasta, kun toisen puolen tilasta vei häkäpönttö. Tuohon aikaan autot kulkivat puupilkkeillä, kun sodan vuoksi bensiiniä ei ollut saatavilla. Muistan myös isäni tehneen tällaisia puupilkkeitä myyntiä varten. Puupilkkeiden piti olla kuivia, joten isäni lämmitti leivinuunin pilkkeiden kuivatusta varten. Pilkkeet hän kuljetti niille varatuissa paperisäkeissä Osuuskauppaan.<br />
<br />
Jännäsimme tuleeko tavaraa vielä lisää auton perälle. Jos näin olisi käynyt, olisi lisätavara vienyt meiltä paikat. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Meitä jännitti myös se, pysähtyisikö auto sen vakiopysäkillä Nikkari-Joonan (Joonas Jyrinki) kaupan kohdalla. Esko kävi vielä varmistamassa, oliko autossa ketään tuttuja kyydissä. Yksi pysähdyspaikan läheisistä asukkaista, Rauhalan emäntä, istui linja-autossa, joten sekin asia oli kunnossa. Auton lähtiessä liikkeelle hyppäsimme tenderille. Puukaasuttimen ilmaläppä kilkatti vieressämme tuoden häkäkaasua neniemme haisteltaviksi. Puukaasutin otti puiden palamiseen tarvittavan ilman läpän kautta.<br />
<br />
Auto pysähtyi kerran Säilyn kohdalla. Saimme kyydistä lähteneeltä emäntäihmiseltä kiukkuisen katseen hänen huomatessaan matkustustapamme. Auto pysähtyi seuraavan kerran Nikkari-Joonan kaupan kohdalla. Nikkari-Joonan kauppa sijaitsi noin kilometrin etäisyydellä kodistani. Poikkeuksellinen koulupäivämme ei vielä päättynyt tähän. Esko lupasi ostaa edellisen illan vieraalta saamallaan rahalla puuronkastiketta.<br />
<br />
<i>"Sodan jälkeen ilmestyi kauppoihin mielenkiintoinen myyntituote. Se oli nimeltään puuronkastike. Tuote oli myös koululaisten mielenkiinnon kohde. Karamelleiksi kutsuttuja namusia ei tuohon aikaan ollut. Oli tyydyttävä kahvin tapaan korvikkeeseen. Yksi sellainen oli juuri tuo puuronkastike. Pussit kiinnostivat pieniä koululaisia. Yksi ostaja sai halukkaita ottajia ympärilleen lähes jonoksi asti. Kukin tahtoi jauhetta kämmenelle. Jauhe oli punaista josta punertui koko suun seutu."</i> Näin kertoo puuronkastikkeesta Heikki K. Lähde (2012).<br />
<br />
Seuraavaksi kauppaan puuronkastikkeen ostoon ja sen jälkeen suunta kotia kohti. Sain osani puuronkastikkeesta, jota nautimme kävellessämme.<br />
<br />
Kotia meno jännitti. Oliko äiti nähnyt minun kääntyvän kotiin väärästä suunnasta? Ja niinhän siinä kävi, että äiti oli nähnyt minun tulevan kotiini väärästä suunnasta ja suupielet punaisina. Kertomus seikkailustamme ei ilahduttanut äitiäni. Jouduin lupaamaan, etten toista kertaa tule kotiin samalla tavalla vaarallisesti matkustaen. Vielä oli jäljellä se pahempi juttu, nimittäin opettajan kirje. Kirjettä ei muistini mukaan minulle näytetty. Päättelin äidin ilmeestä, ettei se kovin syyttävä ollut. Opettaja ymmärsi meitä, muttei voinut olla kirjoittamatta asiasta vanhemmille.<br />
<br />
Isäkin saapui kauppareissultaan kotia. Nyt selvisi syy kaupan edessä olleelle väenpaljoudelle. Kauppias oli saanut ensimmäisen kangaslähetyksen myyntiä varten. Isä toi äidille hamekankaan. Ehkä tämä tervetullut ostos aiheutti sen, että äiti kertoi isälle seikkailustani Eskon kanssa huvittuneen näköisenä ja jopa tapausta vähätellen.<br />
<br />
Minun koulunkäyntini päättyi ennen joulua. Sain hinkuyskän, joka vei minut lähes haudan partaalle. Jatkoin koulua vasta seuraavana syksynä Ylivieskan Katajan kansakoulussa.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-65003207037957116412014-03-23T15:22:00.000+02:002014-03-23T15:22:19.048+02:00KiertokouluKun isältäni kysyttiin, mitä koulua hän oli käynyt, hän vastasi, että kaksi viikkoa kiertokoulua ja sitäkin väärään suuntaan. Tällä hän tarkoitti sitä, että hän oli käynyt kiertokoulua vain yhden jakson koulun kokonaiskestosta.<br />
<br />
Kiertokoulun ajalliseksi kestoksi oli säädetty 168 päivää ja se pidettiin useammassa jaksossa. Jo lukemaan oppineille kiertokoulu oli vain lyhyt ajanjakso. Tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että isänikin osasi lukea ennen kiertokouluun menoaan.<br />
<br />
Kiertokoulu oli koululaitosmuoto, jossa omaa koulurakennusta ei ollut, vaan opettaja liikkui kylästä toiseen opettamassa lapsia siten, että koulurakennuksena toimi yleensä joku kylän taloista, kievari tai esimerkiksi pappila. Isäni kertoi, että kiertokoulua pidettiin usein hänen kotonaan Rieskaniemessä, missä oli tilaa isommallekin oppilasmäärälle.<br />
<br />
Kiertokouluissa, varsinkin sen alkuvaiheissa, oli osallistujia lapsista aikuisiin. Kaikki aikuisetkaan eivät osanneet lukea eivätkä kirjoittaa, joten heitäkin kehotettiin osallistumaan kiertokouluun mahdollisuuksiensa mukaan. Kirjoitustaito oli varsinkin vanhemmalla väellä siihen aikaan vielä huono tai sitä ei ollut ollenkaan. Kirjoitustaidon puuttuessa nimikirjoituksen sijaan käytettiin puumerkkiä.<br />
<br />
Oppilaita oli parikymmentä. Oppikirjoina olivat Raamattu ja Katkismus (Katekismus). Lapsia opetettiin lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan liitutaulun avulla, lisäksi oli yksi vihko.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgR5gvKKrYCtEyxNWAWDqaZhnxEhbW5piBjN7sPwZZ0pFQ3PirVxw9gJdbFmgLcWfCBcs9NCStaD4zxoArhYIauigGsQ4ZLLoMaZmwxBYDKzz9IJVQkbZ9E1CzecFfpJXUnNxV0o5Asngs/s1600/Lukuseteli.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgR5gvKKrYCtEyxNWAWDqaZhnxEhbW5piBjN7sPwZZ0pFQ3PirVxw9gJdbFmgLcWfCBcs9NCStaD4zxoArhYIauigGsQ4ZLLoMaZmwxBYDKzz9IJVQkbZ9E1CzecFfpJXUnNxV0o5Asngs/s1600/Lukuseteli.png" height="470" width="640" /></a></div>
<br />
Huom! Kirkonkirjoissa isäni esiintyi vielä nimellä Miikaeli Rieskaniemi. Sukunimilain tullessa voimaan vuoden 1921 alusta hänen nimensä muuttui Mikael Nivalaksi. Isovanhempien nimet olivat Lisa Gustafva (Liisa Kustaava) ja Henrik (Heikki) Rieskaniemi.<br />
<br />
Lukuseteli oli seurakunnan papin kirjoitama todistus haltijansa luku- ja kristinopintaidoista. Lukusetelillä todistettiin henkilön avioliittokelpoisuus, sillä ilman kristinuskon peruskäsitteiden tuntemusta avioliittolupaa ei annettu. Lukuseteli oli ennen kaikkea todistus katekismuksen tuntemisesta. Se kertoi myös henkilön vaelluksen nuhteettomuudesta. Neljäs sivu lukusetelissä oli muistiinpanoja varten.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3CrBIbPkfx8C-DsN_FWcuzKxTre2Qn1-hR-RNrswLztDyxYhv5k83DtaM6NHr8NRO61dQ9bM6MPsivj6U8BeblpRoHZsB6z9a5eHNTtWSTsDX2FECLxaCGZteJ9F0UfEts8seaq3G4fk/s1600/Lastenkoulutod+20.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3CrBIbPkfx8C-DsN_FWcuzKxTre2Qn1-hR-RNrswLztDyxYhv5k83DtaM6NHr8NRO61dQ9bM6MPsivj6U8BeblpRoHZsB6z9a5eHNTtWSTsDX2FECLxaCGZteJ9F0UfEts8seaq3G4fk/s1600/Lastenkoulutod+20.png" height="396" width="640" /></a></div>
<br />
Koulun päätyttyä oppilaat saivat neljäsivuisen lukusetelin. Ensimmäisellä sivulla oli nimi, syntymäaika ja kylä. Sisäsivuilla oli vasemmalla lastenkoulu-todistus ja oikealla sivulla kinkeritodistus. Molemmat todistukset olivat melkein samanlaiset, mutta lastenkoulu-todistuksessa annettiin todistukset myös kirjoituksesta, veisuusta, luvunlaskusta, käytöksestä ja tarkkaavaisuudesta. Arvosanat olivat: hyvä 4, tyydyttävä 3, välttävä 2 ja heikko 1. Lastenkoulu-todistuksessa oli kaikkiaan 19 arvosanaa.<br />
<br />
Kiertokoulun käyneiltä edellytettiin, että he osallistuivat seuraavina vuosina kinkereille, jossa heidän edistymistään eri osa-alueilla voitiin seurata. Kinkereillä käynti oli myös vaatimuksena rippikouluun pääsystä.<br />
<br />
<br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-11333400930245164722014-03-23T14:49:00.000+02:002014-03-23T14:49:13.215+02:00KinkeritKinkeriperinne juontaa juurensa keskiajan papiston ripitysmatkoista, joista kehittyi ajan mittaan lukutaidon ja kristinopin kuulustelutilaisuuksia. Lukukinkereitten pitäminen kirjattiin vuoden 1686 kirkkolakiin: "Vanhempain, isäntäin, palkollisten ja muun työväen sekä lukuiässä olevien lasten tuli lukupiireittäin kokoontua." Kinkereitä järjestettiin laajasti kansakoulujen yleistymiseen asti (lähde: Wikipedia).<br />
<br />
Sievin seurakunta oli jaettu kinkeripiireihin kylittäin. Kinkerit olivat koko päivän kestäviä ruokapitoja. Vanhmepani kertoivat, kuinka maalaistalojen välillä esiintyi jonkinasteista kilpailua tarjoamisten suhteen. Haluttiin näyttää, mitä meidän tila pystyy tarjoamaan. Usein syntyi kilpailua isojen maalaistalojen kesken myös siitä, kuka kinkerit sinä vuonna saa järjestää. Kinkereiden pidon itselleen saanut talo valmistautuikin aina huolella tapahtumaan.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4axnNQhpnNro5VBfOLUY1LPmO7lsHC1jJqQHC5ahQPMRNf8s4gQ8zjkakeYBdqMHFhcKMw9oHmZZafI_5U0BtmFZ7BVaHVgnSxQoW1a5n5RyJNoty9vun9GMRpGbko8_dCQYp3GdHL3s/s1600/Kinkeritod.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4axnNQhpnNro5VBfOLUY1LPmO7lsHC1jJqQHC5ahQPMRNf8s4gQ8zjkakeYBdqMHFhcKMw9oHmZZafI_5U0BtmFZ7BVaHVgnSxQoW1a5n5RyJNoty9vun9GMRpGbko8_dCQYp3GdHL3s/s1600/Kinkeritod.png" height="392" width="640" /></a></div>
<br />
Ennen kinkerit olivat yksi keskeinen kansanopetuksen muoto. Kinkerit, lukukinkerit, lukuset eli kirkon pitämät kristinopin taidon kuulustelut olivat yleisiä vielä muutama vuosikymmen sitten. Katekismusta, Raamattua ja virsiä piti osata laajasti; kinkerikuri oli jämäkkä. Kinkerien pääosa muodostui kinkeriväen luettamisesta. Toisin sanoen kinkereillä seurakuntalaisten lukutaidon ja katekismuksen tuntemus testattiin. Kinkerit olivat joillekin koettelemuksen hetkiä, kun yllättäen kysyttiin sellaista, mihin ei tiennytkään vastausta. Tällainen osallistuja saattoi jopa joutua nolatuksi tietämättömyytensä takia.<br />
<br />
Minulla on monia henkilökohtaisia muistoja kinkereistä. Kinkerit olivat jokavuotinen tapahtuma. Jo ihan pienestä pitäen osallistuin kinkereihin. Äitini toimi pyhäkoulunopettajana, mikä velvoitti hänet osallistumaan niihin. Olimme yleensä kinkereillä koko perheenä, mikä oli myös pappien toivomus. Kinkereihin osallistuminen jatkui koko kansakouluaikani ensin Sievissä ja myöhemmin Ylivieskassa.<br />
<br />
Koulussa valmistauduttiin kinkereille opettelemalla ulkoa kinkerivirsi, joka vaihteli vuosittain. Lisäksi opeteltiin ulkoa kohtia katekismuksesta ja jokin kertomus Raamatusta selityksineen. Kinkerit olivat opettajillekin näytönpaikka. Mitä paremmin oppilaat osasivat "läksyt", sitä tyytväisimmiksi se teki opettajat. Muistan, kuinka kinkerivirren laulattanut kanttori ja katekismuksen ja Raamatun kohdan kuulustellut pappi kehuivat vuolaasti meitä koululaisia ahkeriksi ja kilteiksi. Pappi saattoi puhua vielä meille koululaisille kodin merkityksestä, vanhempien kunnioituksesta ja antoi muitakin eväitä hyviin käytöstapoihin. Koululaiset pääsivät lähtemään tämän jälkeen koteihin vanhemman väen jatkaessa vielä kinkereitä.<br />
<br />
Kinkerit olivat myös eräänlaisia seurakunnan vuosikokouksia. Niissä esiteltiin kyläläisille uudet seurakunnan työntekijät ja kerrottiin seurakunnan työstä, sovittiin kylän kerhotoiminnasta, seurojen pidosta ja esimerkiksi siitä, kuka opettaa pyhäkoulussa. Kinkereillä käytiin läpi kaikki kinkeripiiriin kuuluvat kotitaloudet. Kyseltiin kuulumisia ja annettiin mahdollisuus esittää toivomuksia seurakunnan toiminnan suhteen.<br />
<br />
Vieläkin kinkereillä käy vuosittain runsaat 100 000 suomalaista. Kaupungeissa kinkereitä ei enää pidetä. Erityisesti kevättalvi on kinkeriaikaa. Kinkereihin kuuluu vieläkin opetusta ja leppoisaa keskustelua Raamatusta tai jostakin ajankohtaisesta kirkon elämää koskevasta aiheesta sekä virrenveisuuta kanttorin johdolla.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-56295203436351805032014-01-26T16:23:00.000+02:002014-01-27T12:05:39.966+02:00Suvuista ja sukunimistä"Me olemme valittuja. Minusta tuntuu, että joka suvussa on yksi, jonka kutsumus on etsiä esi-isänsä, liittää lihat heidän luihinsa ja herättää heidät uuteen elämään. Hänet on valittu kertomaan suvun tarina. Samalla hän tuntee, että esi-isät jotenkin tietävät tämän ja hyväksyvät sen." (Tapani Tunkkari)<br />
<br />
Lupasin blogikirjoituksia aloittaessani kirjoittaa muistoja varhaislapsuudestani sekä kertoa lyhyesti yli kymmenen vuotta kestäneen sukututkimukseni tuloksista. Sukututkimukseni aloittamisen syyksi - sen lisäksi, että se kiinnosti minua - oli myös Rättyän suvusta aloitettu sukututkimus. Lupasin avustaa tutkimuksen tekijää oman sukuni osalta. Annoin kaikki keräämäni tiedot sukututkijalle. Valitettavasti edellä mainittu tutkimus ei minun tietojeni mukaan kuitenkaan edennyt.<br />
<br />
Nyt on tullut aika raottaa menneisyyden verhoa sukujeni osalta. Olen yrittänyt löytää laajasta sukututkimusaineistostani näkemykseni mukaan oleellisimman ja mielenkiintoisimman aineiston.<br />
<br />
Laitan aluksi yleistietoa suvuista ja sukunimistä. "Jokaisella Suomen kansalaisella tulee olla määrätty sukunimi." Näin kuuluu sukunimestä annetun lain ensimmäinen pykälä. Laki astui voimaan tammikuun 1. päivänä 1921. Lain toinen pykälä kuului: "Se, jolla ei ole sukunimeä, olkoon velvollinen yhden vuoden kuluessa tämän lain voimaan tulemisesta sukunimen ottamaan." Tästä voidaan vetää johtopäätös, että sukunimi on suhteellisen uusia asia. Toisaalta samalla on todettava, että sukunimi nimenomaan Suomessa on myös erittäin vanha asia, sillä jotkut suomalaiset sukunimet ovat itse asiassa maailman vanhimpia sukunimiä!<br />
<br />
Osmo Durchmanin laatimiin esivanhempaintauluihin perustuvat esimerkit osoittavat, että säätykierto oli maassamme melko vähäistä 1700-luvulla. Verrattain harvat suvut olivat saavuttaneet merkittävän aseman yhteiskunnassamme ja tällaisten sukujen lapset avioituivat yleensä vain omaan säätyyn tai yhteiskuntaluokkaan kuuluvien kanssa.<br />
<br />
Kuuluisa Genealogia Sursilliana-teos on tavallaan sekin tämän ilmiön kuvaus. Se ilmestyi vuonna 1850 ja sen noin 2 000 sukunimeä käsittävään rekisteriin mahtui vain noin 200 suomalaista sukunimeä siitäkin huolimatta, että useat ruotsalaistuneet sivistyssuvut myös olivat kotoista alkuperää. Suuria Sursill-sukuja olivat mm. Aejmelaeus, Alcenius, Backman, Brenner, Cajanus, Calamnius, Castrén...<i> Nivala...</i> Muikkula, Mustakallio jne.<br />
<br />
Uusi sukunimilaki oli tarkoitettu helpottamaan nimen vaihtamista. Lain henki kaatui joka päivä yhteen virkamieheen, jonka käsien kautta kaikki sukunimenmuutokset kulkivat. Tämä virkamies oli päättänut, ettei Suomeen saa tulla uusia sukuja. Jos joku otti uuden ennen käyttämättömän nimen, sitä ei voinut ottaa kukaan muu, jottei syntynyt uusia keinotekoisia sukuja. Hän jopa tutki hakijoiden osoitetiedot todetakseen, oliko tarkoituksena synnyttää uusi suku. Jos hakija ja nimen aiempi haltija asuivat samassa osoitteessa, lupaa ei tippunut. Mm. em. syystä sukunimi saattoi vaihtua suvussa useaan kertaan.<br />
<br />
Nimi on tärkeä identiteettitekijä ihmiselle. Kaikki eivät viihdy syntymässään saamassaan sukunimessä tai vanhempiensa antamassa etunimessä.<br />
<br />
Uusi sukunimilaki toi siis muutoksen sukunimeen. Ennen isoisääni Rieskaniemessä asunut perhe otti sukunimekseen Rieskaniemi. Näin Rieskaniemi-nimeä ei voitu käyttää enää uudelleen, koska osoite oli sama eli Sievi kk. Rieskaniemi-sukunimeä on vieläkin käytössä mm. Sievissä. Vielä aikaisempi esi-isilläni ollut Fiskaali sukunimenä eri muodoissaan on myös säilynyt Sievissä.<br />
<br />
Nivala sukunimenä on suosittu ylivieskalaisten, haapajärvisten ja pyhäjärvisten keskuudessa. Mm. Kyösti Kallion vaimo oli omaa sukua Nivala<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg9UPA6gMKFoKFj_d_jRvy_fHFe73_rQoPIJ2ovityZ-67_WB54ZcG_gx7C92VoFJhi3OvUqiX8allsi4OUWSRh64BbzmSzwNHQuvcLpfX_82VeOA9N3JYuXVZkPVilFmdkUb-wSN3K8H8/s1600/MikkoTyyne+Lauri.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg9UPA6gMKFoKFj_d_jRvy_fHFe73_rQoPIJ2ovityZ-67_WB54ZcG_gx7C92VoFJhi3OvUqiX8allsi4OUWSRh64BbzmSzwNHQuvcLpfX_82VeOA9N3JYuXVZkPVilFmdkUb-wSN3K8H8/s1600/MikkoTyyne+Lauri.jpg" height="400" width="352" /></a></div>
<br />
Mikko, Tyyne ja Lauri Nivala<br />
<br />
Pääasiallinen lähde: Suomalaisia sukuja ja sukunimiä. Joka perheen sukunimi- ja sukututkimusopas. Toim. Börje Thilman, ss. 7-39. Sen ohella olen käyttänyt myös muita lähteitä.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-3025545045953292232014-01-26T15:29:00.000+02:002014-01-27T12:32:12.122+02:00Isäni suvusta<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg8-mPHTT6eTPwv04tUNsacD2OzBM_0cypxjv4sEcE81uQs1ziyTpuBEYq-pF3-t2HUSm4rgx1utuICRkwsWZVbXek7ru1qUFdCyj-fLzjggptg5GYx6fudRKaOUENkjLDhbGTnlwK9mNA/s1600/Rieskaniemi+30.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg8-mPHTT6eTPwv04tUNsacD2OzBM_0cypxjv4sEcE81uQs1ziyTpuBEYq-pF3-t2HUSm4rgx1utuICRkwsWZVbXek7ru1qUFdCyj-fLzjggptg5GYx6fudRKaOUENkjLDhbGTnlwK9mNA/s1600/Rieskaniemi+30.jpg" height="419" width="640" /></a></div>
<br />
Rieskaniemen "vanhempi poika" rakuunana ja lappilaisena. Taustalla isäni kotitalo Rieskaniemi.<br />
<br />
Monet nimet ovat pohjalaisia talonnimiä (esimerkiksi Rajaniemi, Rieskaniemi, Sorvisto jne). Isäni sukunimenä on ollut ensin Rieskaniemi ja myöhemmin Nivala.Vuoden 1921 sukunimilaki vahvisti lopullisesti sukunimen kiinnittymisen ihmiseen. Sitä ennen sukunimen virkaa oli hoitanut asuinpaikan nimi, joka muuttui asuinapaikan vaihtuessa. Sukunimeksi otettiin milloin mikäkin talon, seudun tai esimerkiksi mäen nimi, kuten Rieskaniemi, joka on vielä tänäkin päivänä pieni mäennyppylä Sievin kirkonkylältä viisi kilometriä suoraan itään.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgMi4aVr_YyUW6Uo_DbeG8UpQiXLqVRhmYNmcTc5p0aerSbbEkSMI8PXZQa73sHblVJZNlJaTx52_D4UCrUGpU_BNUjk6JsOczQ_P6DC7IZqUTB8SxXcC4ZGW8zC_gwRM74WkBCzBc5VYA/s1600/Thomas.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgMi4aVr_YyUW6Uo_DbeG8UpQiXLqVRhmYNmcTc5p0aerSbbEkSMI8PXZQa73sHblVJZNlJaTx52_D4UCrUGpU_BNUjk6JsOczQ_P6DC7IZqUTB8SxXcC4ZGW8zC_gwRM74WkBCzBc5VYA/s1600/Thomas.jpg" height="290" width="640" /></a></div>
<br />
Oman sukuni sukunimi oli Ruotsin vallan aikana ruotsinkielinen Fiskals, Fiskaal, Fiskaali, kuten sukututkimuksestani selviää. Monet etunimet olivat ruotsinkielisiä, kuten Lars (Lauri) tai Lisa (Liisa), Gustafva (Kustaava) isoäitini etunimenä. Mainittakoon vielä tässä yhteydessä, että kalajokivarren nimistä Vieska (Ylivieska, Alavieska) tulee Lapin sanasta vieske, mikä tarkoittaa peurojen tai porojen talvilaidunta. Alue on ollut lappilaisten vanhaa asuinaluetta. NIVALA-nimi tulee taas seudun vanhimman asukkaan nimestä Niva (Kaija). Nimi perustunee sanaan niva mieluimmin pohjoisessa merkityksessä "pieni koski" kuin savolaisessa merkityksessä "kova, sitkeä". Nykyisestä Nivalan kaupungista käytettiin ennen nimeä Pidisjärvi. Siitä, miksi isovanhempani valitsivat Rieskaniemi-sukunimen jälkeen Nivalan, ei minulla ole tietoa. Nivalan pitäjällä ei liene mitään yhteyttä Nivala-sukunimeen eikä myöskään muihin Nivala-sukunimillä oleviin sukuihin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhhJI8sD-xP_HZbyIJobe6dWd1YKRsqIYFD7Zfaa_7EoBtPMArBIPhm8laGajHhx5q_EEgG8jxEPsygBdFWUG6rv5PwxDo2E7nXzgkC-zxhDvTYT31wruoL7fxHytU-YvjaDd4AVTL2p24/s1600/Heikki+Nivala+1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhhJI8sD-xP_HZbyIJobe6dWd1YKRsqIYFD7Zfaa_7EoBtPMArBIPhm8laGajHhx5q_EEgG8jxEPsygBdFWUG6rv5PwxDo2E7nXzgkC-zxhDvTYT31wruoL7fxHytU-YvjaDd4AVTL2p24/s1600/Heikki+Nivala+1.jpg" height="114" width="640" /></a></div>
<br />
Esi-isäni olivat talonpoikaissukua. Ammatiksi heille oli merkitty talollinen, isäntä tai molemmat yhdessä. Vaimojen kohdalla oli merkintä talollisen tytär. Sukututkimukseni ulottuu isäni isän suvun osalta 1700-luvun puoliväliin.<br />
<br />
Isäni isän isä tunnettiin Sievissä Fiskaalin pappana. Hän oli arvostettu ja vakaa isäntämies. Hänen tehtävänään oli pitää huolta kirkon omistamien rakennusten kunnosta. Tämä luottamustehtävä periytyi usein isältä pojalle. Niinpä isäni isä valittiin samaan tehtävään. Tehtävä siirtyi vielä yhden pykälän suvussa, kun isäni veli Leander (Leja) jatkoi tehtävässä. Isäni osallistui puuseppänä usein kirkolle kuuluvien rakennusten rakenteiden tekoon ja korjauksiin. Erityisesti hän mainitsi kirkkoa vastapäätä - ruumishuoneen seinällä sijaitsevan - vaivaisukon katoksen tekemisen ja kunnossa pitämisen.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhB9WlnCoH11lqS07wCLqTSqvCAWWZKe_o9ETKq52jpuLU3GGhGqsoxlpa4efrvUUtrzKCElf9llz_mmQGrPX1gTVagof36krQs32LiMndMbsKLeyqnlwAeSxpmti8edBi9jAzhSdC85Lo/s1600/Liisa+ja+Heikki+Nivala+2+.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhB9WlnCoH11lqS07wCLqTSqvCAWWZKe_o9ETKq52jpuLU3GGhGqsoxlpa4efrvUUtrzKCElf9llz_mmQGrPX1gTVagof36krQs32LiMndMbsKLeyqnlwAeSxpmti8edBi9jAzhSdC85Lo/s1600/Liisa+ja+Heikki+Nivala+2+.jpg" height="250" width="320" /></a></div>
<br />
Liisa ja Heikki Nivala<br />
<br />
Isoisäni tunnettiin ahkerana ja monissa luottamustehtävissä toimivana henkilönä. Hän viljeli Rieskaniemen tilaa, joka oli Sievin suurimpia. Myös metsämaat olivat laajat. Hän oli myös taitava käsistään. Isäni peri häneltä monia taitoja, kuten mm. puusepän taidot. Rieskaniemen talossa asui minun varhaislapsuuteni aikana kolme perhettä. Pihapiirissä oli 11 rakennusta. Navettoja ja hevostalleja oli molempia kaksi.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnq9QOgpbx8vt6uJHh4fIxumOhvmPPLKZIIbeZRj9poHCKHLnZZRoxqqW2EVao1CDxyUTAHEOzSOVchA-Dk6jsTe_dg3SM_b_7S47THP8r1M9OihxocZYHr0XtffncPSQgjCObFZSXWaY/s1600/Liisa+Kustaava+3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnq9QOgpbx8vt6uJHh4fIxumOhvmPPLKZIIbeZRj9poHCKHLnZZRoxqqW2EVao1CDxyUTAHEOzSOVchA-Dk6jsTe_dg3SM_b_7S47THP8r1M9OihxocZYHr0XtffncPSQgjCObFZSXWaY/s1600/Liisa+Kustaava+3.jpg" height="326" width="640" /></a></div>
<br />
Isäni äiti oli Rättyän sukua Kannuksen Eskolasta. Keräämäni tiedot ulottuvat 1600-luvun loppupuolelle. Avioliittojen myötä sukunimet muuttuivat Ullakonojaksi ja Ullakoksi. Myös sukunimi Hanhineva liittyy kiinteästi mummoni sukuun hänen äitinsä kautta. Sukulaisuussuhteet Rättyän sukuun jäivät nuoremmalta sukupolvelta vaille huomiota. Eräs Rättyän suvun edustaja olikin 1950-luvulla kulkenut sukulaisteni luona kyselemässä sukulaisuussuhteista. Sukulaisuussuhteet olivat silloin jääneet vain arvailujen varaan. Isäni tiesi näistä sukulaisuussuhteista, koska piti mm. erästä tunnettua sieviläistä sukulaisenaan. Sievissä syntynyt ja siellä nuoruutensa elänyt Lauri Robert Haikola oli suomalainen luterilainen pappi, teologian tohtori ja professori, jota arvostetaan kansainvälisesti merkittävänä Luther-tutkijana. Hän ja isäni olivat sukua keskenään äitiensä kautta. Lauri Haikola ja isäni olivat suojeluskuntakavereita. Rättyän suvun jäämistöstä löytyi myös muutama vuosi sitten Mari-tätini ja erään Rättyän suvun jäsenen kirjeenvaihtoa.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-69802151176443717452014-01-26T14:33:00.000+02:002014-01-28T18:57:15.913+02:00Äitini suvustaJatkan tässä blogissani äitini Tyyne Maria Nivalan, omaa sukuaan Tuomi, suvusta. Äitini suku oli pohjalaista talonpoikaisjuurta. Kerron ensin lyhyesti äitini varhaislapsuuden vaiheista.<br />
<br />
Äitini varhaislapsuuteen liittyy eräs sukulaisperhe erittäin kiinteästi. Äitini mummo ja pappa (Nurkan mummo ja pappa) asuivat Nurkka-nimistä tilaa (torppaa) Ylivieskan Raudaskylän Löytynperällä. Nurkan-talon oli hankkinut isänisän isä vanhuuden turvaksi. Äitini esi-isä (edellä mainittu) oli palvellut ruotusotilaana Ruotsin vallan aikana. Hänen nimensä oli Juho Matinpoika Tuomi, syntynyt 1836. Selvittäessäni sukuni taustoja sain Ylivieskan kirkkoherranvirastosta kopion kirkonkirjan sivusta, joka osoitti Juho Tuomen olleen Kamsulan sukua Ylivieskasta. Palattuaan takaisin ruotusotilaan tehtävästä hän oli asettunut ensin asumaan Kalajoelle ja ottanut sukunimekseen Tuomi. Kalajoelta hän oli muuttanut Ylivieskan Kankaanmäelle ja edelleen Löytynperälle, mistä sai torpan viljeltäväkseen.<br />
<br />
Tuolloin elettiin ruotujakolaitoksen aikaa. Ruotu järjesti palvelusajaksi sotilaalle myös torpan ja palan viljelysmaata. Torpat jäivät torppareiden omistukseen. Juho Tuomen muutettua Löytynperälle hänen poikansa Herman löysi vaimon Löytynperältä Saaren talon tyttärestä Anna <u>Kreta</u> Löytynojasta (Saaren Reetasta).<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgniMMNe2NGtuBQYHMwGN-grXHLa9BVP0roqKTIbF9jd1sNh13vvuXDqpBJULHFp93kIWF1gFbNGSsNqEeFCLxeWpeakX_7ApnmBQnKZL2btiJu_TjxfqXxJ4bvHczpBxSNgBWErZM_ZQg/s1600/%C3%84itini+suku10.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgniMMNe2NGtuBQYHMwGN-grXHLa9BVP0roqKTIbF9jd1sNh13vvuXDqpBJULHFp93kIWF1gFbNGSsNqEeFCLxeWpeakX_7ApnmBQnKZL2btiJu_TjxfqXxJ4bvHczpBxSNgBWErZM_ZQg/s1600/%C3%84itini+suku10.jpg" height="210" width="640" /></a></div>
<br />
Äitini äiti Eeva Tuomi o.s. Suorsa kuoli kehkotautiin äitini ollessa kahden vuoden ikäinen. Nurkan mummo ja pappa ottivat äitini ja hänen sisarensa Fannin hoitoonsa. Alle 10-vuotiaana äitini muutti asumaan isänsä Frans (Ransu) Tuomen ja hänen uuden vaimonsa luokse Löytynperän Linjalaan. Perheeseen oli jo syntynyt lapsia uudesta avioliitosta. Usein tytöt olivat edelleen Nurkalla mummon hoidossa. Äitini kertoi usein näistä pakomatkoista Nurkalle ja isänsä houkutteluista takaisin kotiin.<br />
<br />
Äitini lähetettiin 12-vuotiaana vieraan palvelukseen Nivalan Välikylälle. Siellä hän sairastui vakavasti. Raskas ruumiillinen työ oli viedä äitini ennenaikaiseen kuolemaan. Hän toipui sairaudesta monen kuukauden sairastelun jälkeen. Rankka ajanjakso äitini elämässä oli päättynyt.<br />
<br />
Vierailin usein äitini kanssa Nurkalla. Nurkan papan muistan hämärästi. Sen sijaan Nurkan mummon muistan oikein hyvin, sillä olinhan jo 14-vuotias hänen kuollessaan. Nurkan mummo oli lempeä ja rakastettava. Hän istui Nurkan peräkamarin keinutuolissa, veisasi virsiä ja pyöritti peukaloitaan. Usein hän silitti minua ollessani lapsi ja puhui lempeästi Jeesuksesta. Herännäisyys eli körttiläisyys periytyykin sukuuni lähinnä Nurkan mummon ja papan vaikutuksesta.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiucZ1W6yqE5Fm6oiuFyjc8Gg7AcCk05akzHUxASKMvVVETWxSvybgoiOBN33mTEvUw3jp1KyvKBi0IzU66UsjAGlJU8ZEtt-en4brkDFn1r8mNB_Pd91sgYUQ2DOvJurBFViX0OKnY7Fg/s1600/Frans+Tuomi.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiucZ1W6yqE5Fm6oiuFyjc8Gg7AcCk05akzHUxASKMvVVETWxSvybgoiOBN33mTEvUw3jp1KyvKBi0IzU66UsjAGlJU8ZEtt-en4brkDFn1r8mNB_Pd91sgYUQ2DOvJurBFViX0OKnY7Fg/s1600/Frans+Tuomi.jpg" height="320" width="299" /></a></div>
<br />
Frans (Ransu) Tuomi<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjEpYntdW0O-EX6cBE32a9PIkGpSXyT7wvSrzVroZJ3_d8syw4iBrzLcq1LzTWCLPhcNFNpDXL_14i0AS5EgD5PlH4ZucP8MUje8nAjDDQf-LVXI5I4Jm9Quq9C5oQV-S5R3Pi-E0MPFh4/s1600/%C3%84itini+suku+50.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjEpYntdW0O-EX6cBE32a9PIkGpSXyT7wvSrzVroZJ3_d8syw4iBrzLcq1LzTWCLPhcNFNpDXL_14i0AS5EgD5PlH4ZucP8MUje8nAjDDQf-LVXI5I4Jm9Quq9C5oQV-S5R3Pi-E0MPFh4/s1600/%C3%84itini+suku+50.jpg" height="244" width="640" /></a></div>
Perheeseen syntyi vielä 15 lasta uuden avioliiton myötä<br />
<br />
Isoisäni Frans Tuomi siirtyi Raudaskylän Löytynperältä asumaan Sieviin sen jälkeen, kun hänet oli valittu pappilan pehtooriksi. Vuonna 1947 hänestä tuli oman tilan omistaja. Isoisäni tunnettiin maanviljelijänä, kirvesmiehenä ja monissa luottamustehtävissä toimivana vakaana ja rehtinä miehenä. Erityisenä piirteenä hänen kohdallaan mainittakoon se, ettei hän sallinut kenestäkään puhuttavan pahaa. <br />
<br />
Äitini äidin Eeva Laurintytär Suorsan sukujuuret ovat Kainuussa. Hän oli sisarusparvensa vanhin yhdeksän lapsisesta perheestä. Sukuun liittyy läheisesti tunnettuja kainuulaisia sukuja, kuten Väisäset, Moilaset ja Heikkiset. Eeva Laurintytär Suorsa muutti Puolangalta 10.4.1911 Raudaskylän Löytynperälle hoitamaan lähisukulaisensa Abel Laurinpoika Suorsan (syntynyt 21.3.1871, kuollut 4.7.1950) taloutta. Abel Suorsa oli ottanut vaimon Löytynojan suvusta. Äidinäiti avioitui Frans Petter Tuomen kanssa 2.5.1913. Hän kuoli 11.1.1916. Äitini meni palvelukseen Sievin Rieskaniemeen isäni kotitaloon 16-vuotiaana. Hän avioitui Mikael (Mikko) Nivalan kanssa 22.11.1931.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_AumUo7RFGDWTzeQCsUzaAgnaygwdAD6Lf06UX8dN8II90Jin34yyR3XyOX7EbLoD7m3lVz8p1J37DAJFPM88FfKbRkn-F6Yg5nXcZfaeNwcvoNmtn4-0Fr3Xur-_2tk4QDipMB_vcoE/s1600/%C3%84itini+suvusta+40.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_AumUo7RFGDWTzeQCsUzaAgnaygwdAD6Lf06UX8dN8II90Jin34yyR3XyOX7EbLoD7m3lVz8p1J37DAJFPM88FfKbRkn-F6Yg5nXcZfaeNwcvoNmtn4-0Fr3Xur-_2tk4QDipMB_vcoE/s1600/%C3%84itini+suvusta+40.jpg" height="308" width="640" /></a></div>
<br />
Vanhempieni kahdeksasta lapsesta kuusi kuoli aivan pienenä. Lasten kuolemat olivat vanhemmilleni raskaita ja koko elämään vaikuttavia tapahtumia. Ihmisten kannanotot kuolemantapausten johdosta lisäsivät kokemuksen raskautta vanhempieni elämässä. Vasta viimeisen ja eloon jääneen lapsen kohdalla saatiin selville lasten kuolemien syyt.<br />
<br />
Sisarukseni on haudattu Nivalan sukuhautaan Sievin kirkonkylässä. Muistan vanhempieni usein surreen sitä, etteivät he olleet voineet pystyttää sisaruksilleni hautakiveä varattomuutensa vuoksi. Nuorempi sukupolvi ei tiennyt mitään näistä sisaruksistani, kun asia tuli esille sukulaisvierailujen yhteydessä. Asia jäi vaivaamaan minua. Vuonna 2006 päätimmekin yhdessä vaimoni kanssa korjata tilanteen hankkimalla haudalle hautakiven. Tunnen sydämessäni edelleen hyvää mieltä ja syvää kiitollisuutta siitä, että saatoimme omalta osaltamme viedä tämän vanhempiani vaivanneen asian hyvään päätökseen.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiNqJZwvVF5O5Iw0F_yYcBbmwkLkotICPlmBpD3Pbq8NIvbnbe-v2hq5yOiAwHsJfncHZ96QQAbCU9-lkpZWBV99RHnVRh1Dz5BIGC31zRNbbPe3VDRUzO6gSqMJoBBCJzGiG05RmWrD8E/s1600/Lasten+hauta.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiNqJZwvVF5O5Iw0F_yYcBbmwkLkotICPlmBpD3Pbq8NIvbnbe-v2hq5yOiAwHsJfncHZ96QQAbCU9-lkpZWBV99RHnVRh1Dz5BIGC31zRNbbPe3VDRUzO6gSqMJoBBCJzGiG05RmWrD8E/s1600/Lasten+hauta.jpg" height="311" width="320" /></a></div>
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-72626295847311900602013-12-22T18:20:00.000+02:002013-12-22T18:25:50.264+02:00Sota-ajan jouluaattona<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkp2GVhggbKuoKi4CJFCvF5MYuiQ-B0si1xs9nsW4EIu6VIHwuIq4qAnw1QSCG-dctJSLqBjMKO9gXpyDOw1smzs-eUcxpX_ErJSqcGXIaqOgl19VkzKv5vWm-kAj4u9p5jTEleSYvF5o/s1600/Sota-ajan+3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkp2GVhggbKuoKi4CJFCvF5MYuiQ-B0si1xs9nsW4EIu6VIHwuIq4qAnw1QSCG-dctJSLqBjMKO9gXpyDOw1smzs-eUcxpX_ErJSqcGXIaqOgl19VkzKv5vWm-kAj4u9p5jTEleSYvF5o/s320/Sota-ajan+3.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
Sota-ajan joulu oli tulossa Rieskaniemen Toivolaan. Hyvissä ajoin ennen joulua oli lähes aikuinen naapurin Anna-Liisa kertonut nähneensä akkunamme (sieviläinen versio sanasta ikkuna) takana tonttuja tiirailemassa, olinko ollut kiltti. Tämä aiheutti sen, että katselin itsekin hiukan pelokkaana usein ulos nähdäkseni tontuista edes vilauksen. Akkunat olivat yksilasiset, minkä vuoksi ne menivät pakkasella niin sanotusti umpijäähän. Nähdäkseen ulos oli jäässä olevaan akkunaan puhallettava niin kauan, että jäähän tuli reikä tai pidettävä sormea ruudulla, kunnes jää sormen alla suli. Äitinikin taisi joskus mainita tonttujen liikkeistä akkunamme alla. Muistan isäni vain hymyilleen salaperäisen näköisenä kysymyksilleni tontuista. Vilaustakaan tontuista en kuitenkaan itse päässyt koskaan näkemään.<br />
<br />
Joulu pyhineen ja kaikkine tapahtumineen oli minulle - perheen ainoalle lapselle - odotettu ajanjakso. Kohdallani päivät eivät poikenneet paljoakaan toisistaan tavanomaisessa arjen hyörinässä. Joulu teki erilaisuudessaan ja jännityksen täyttämänä poikkeuksen tästä tavanomaisuudesta. Joulupukin odotus lahjoineen, erilaiset jouluiset tuoksut ja usein jouluaamun kirkkomatka ovat niitä kokemuksia, jotka eivät koskaan unohdu. Näitä kokemuksisa ei tarvitse jakaa yksin, sillä ajasta aikaan, vuodesta toiseen lasten kokemukset joulusta näyttävät toistuvan samansuuntaisina.<br />
<br />
Sota-ajan joulut - ne, joita varhaislapsuuden kodissani vietettiin ja joita yhä tässä muistelen - poikesivat nykyajan joulunvietosta monin tavoin. Joululahjat olivat yleensä itse tehtyjä ja niitäkin lapset saivat vain muutaman, kahdesta kolmeen. Aikuiset eivät juuri lahjoja saaneet. Joulun ruokapöydässä ei ollut juurikaan herkkuja, sillä koko maata koetellut elintarvikepula näkyi myös joulupöydän antimissa. Kun ulkomailta ei saatu sodan vuoksi mitään elintarvikkeita, monet ennen sotia jouluateriaa monipuolistaneet ruoka-aineet jäivät pelkästään kotimaisen tuotannon varaan. Lapsille niin tärkeät karamellitkin puuttuivat joululahjavalikoimasta. Vaikka kodeissa yritettiin parhaan mukaan tarjota tavanomaisesta poikkeavia ruokia, jäi jouluateria tämän päivän mittapuun mukaan vaatimattomaksi. Toki joitakin normaalista arkipäivästä poikkeavia elintarvikkeita oli säästetty joulunviettoa varten. Äitini oli leiponut "jouluhyvää" joulua edeltävinä päivinä. Jouluiset tuoksut antoivatkin joulunodotukselle aivan erityisen tunteen tulevasta juhlasta.<br />
<br />
Tupa, joka toimi myös puusepänverstaana, oli joulua silmällä pitäen siivottu. Höylälastut tuvan lattialta oli lakaistu ja puun työstämisestä aiheutunut pöly pyyhitty huolella pois. Puusepän työkalut oli järjestetty hyllyyn hyvään järjestykseen. Kuusi oli kannettu rantteelta (puiden tekopaikka) tupaan. Se oli haettu Pillikallion maastosta vesikelkalla odottamaan sisäänpääsyä jo muutamia päiviä aikaisemmin. Kuuseen oli ripustettu kodin aarteisiin kuuluva lasista tehty monivärinen helminauha eri maiden pienoislippujen ja itse tehtyjen kynttilöiden kanssa. Aitasta oli haettu puutynnyrissä ja suolavedessä ollut, jouluun säästetty normaalia isompi pala sianlihaa. Nyt se oli paistettu uunissa. Sen paistamisesta tullut tuoksu leijui vieläkin tuvassa. Kesällä poimitut suolasienet oli liotettu vedessä joulupöytään pantaviksi. Uunin jälkilämmössä paistettu jouluinen ohrapuuro odotti syöjiä. Jouluntuntua lisäsi äitini valmistama soppa; hedelmäsopan korvike, joka oli niin sanotusta puuronkastike-jauheesta valmistettu. Toppasokeria oli murskattu keiton makeuttamiseen. Keittoon oli lisätty omenan palasia, jotka isä oli hankkinut syksyllä jostain ja joita oli säästetty huolellisesti moneen paperiin käärittyinä ruokakommuutissa (ruoan säilytyspaikka). Sopassa taisi olla vielä kaiken kukkuraksi Hullulan takaiselta suolta poimittuja (sieviläisittäin sanottuna) linttejä eli lakkoja.<br />
<br />
Joulunodotus tiivistyi aattoillan pimentyessä äidinkin ehdittyä navetta-askareiltaan sisään. Myös eläimille oli annettu ylimääräistä "apetta" joulun perinteisiin liittyen. Karbidilamppu ruokapöydän yläpuolella oli sammutettu ja kynttilät kuusessa sekä pöydällä sytytetty; hetki, joka merkitsi lapselle kohokohtaa aattoillassa. Joulupukin tulo sai pienen pojan poskille jännityksen punan. Olin hetkeä aikaisemmin kuunnellut salaa äitini ja isäni keskustelun kamarin puolella. Keskusteluun oli sisältynyt lause: "Mitähän se mahtaa lahjasta sanoa?". Oli siis odotettavissa jokin minulle mieluinen lahja. Kohta alkoikin porstuasta kuulua kovaa meteliä. Sisään kompuroi suurieleisesti ja luudanvartta voimakkaasti lattiaan lyöden joulupukki. Joulupukki ei juurikaan jutellut, vaan käski tuoda lahjat esille. Puotipaperiin kääritty pehmopaketti - Liisa mummon kutomat villasukat - eikä myöskään uusi aapinen juuri nyt kiinnostaneet, sillä odotus oli jo etukäteen arvailujen varaan jääneessä lahjassa.<br />
<br />
Ei voi olla totta! Isä työnsi ulko-ovesta sisään suurta paketoimatonta puusta valmistettua oikein ratilla ja pyörillä varustettua autoa. Auto oli niin iso, että sen etupenkille mahtui vaivatta istumaan ja saattoi ottaa vielä viereensä naapurin Eskonkin. Olin nähnyt auton pyörät höyläpenkillä aikaisemmin, mutta isäni oli sanonut niiden olevan uusien pystykirnujen pohjia vastatessaan kysymykseeni, mitä ne olivat. Joulupukki taisi unohtua kokonaan, kunnes vilkaisuni joulupukkiin aiheutti kovan hämmennyksen ja suuren pettymyksen sisimmässäni. Joulupukin istahtaessa hetkiseksi kessurahille, oli turkin päälle valahtanut pitkä letti, joka näytti aivan samanlaiselta kuin naapurin Anna-Liisan letti?! Moneen kertaan yritin puhutella joulupukkia. Vihdoin viimein hän suostui möreällä äänellä lausumaan muutaman sanan. Äänen möreydestä huolimatta ei ollut epäilystäkään siitä, että Anna-Liisa oli pukeutunut joulupukiksi. Usko joulupukkiin oli tämän havainnon myötä menneen talven lumia, vaikka en sitä tohtinut vanhemmilleni silloin heti tunnustaa.<br />
<br />
Joulupukin käynnin jälkeen nautittiin jouluateria. Lyhyen hetken sain sinä aattoiltana tutustua mieluiseen lahjaani: pyörittää autoni rattia ja päristellä huuliani moottorin ääntä matkien, kunnes äitini vaati minua nukkumaan seuraavan aamun aikaisen herätyksen vuoksi. Onnellisena saamistani lahjoista kömmin vuoteeseeni jo tuleva joulukirkkomatka mielessäni.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh1g53rjo7t9TwILAAZPrt3pLBZ_1WH9XI2uLUhtIDtcxFUsVWMtHTnxg7zqbVMOel8vAxQxohIgasB41ZoNJm-xxOU0S4B1hFOsYkX7ag9qQDmPLL3JCPYTECxy27kEOrU4Nag9ZhncpA/s1600/%C3%84iti+ja+is%C3%A4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh1g53rjo7t9TwILAAZPrt3pLBZ_1WH9XI2uLUhtIDtcxFUsVWMtHTnxg7zqbVMOel8vAxQxohIgasB41ZoNJm-xxOU0S4B1hFOsYkX7ag9qQDmPLL3JCPYTECxy27kEOrU4Nag9ZhncpA/s320/%C3%84iti+ja+is%C3%A4.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<div>
<br /></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-65921492413187129032013-12-22T17:15:00.001+02:002013-12-22T17:15:45.462+02:00Matka joulukirkkoon sota-aikanaJouluaamun jumalanpalvelus eli joulukirkko alkoi kello kuusi. Joulukirkko oli suosittu niin kuin se on vielä nykyisinkin. Kotonani jouluaamuna lähtövalmisteluja kirkkoon herättiin tekemään aamukolmelta. Jouluyön uni oli jäänyt lyhyeksi, koska uni oli karannut iltayöstä jännityksen purkautumisen myötä ja ajatusten askarrellessa vielä mieluisassa joululahjassa. Kirkkomatka tehtiin tällä kertaa poikkeuksellisesti hevosella. Tavallisesti kirkkomatka tehtiin jalkaisin tai potkukelkalla potkutellen. Etukäteen oli sovittu erään tutun isännän kanssa kirkkomatkasta hänen hevosensa kyydissä. Kirkkoreen eteen valjastettu hevonen pysähtyi sovitusti kotimme kohdalla ja otti meidät kyytiin.<br />
<br />
Minun matkani kirkkoon alkoi lammasvällyjen alla talon emännän ja äitini välissä takapenkillä. Isäni istui kyytimiehen viereen etupenkille. Matka eteni kulkusten kilkattaessa ja aisakellon soidessa. Tällä nimenomaisella kerralla luokkiin oli asetettu isohko, ns. ylimääräinen kello, joka soi hevosen askelten tahdissa. Joulukirkkoon varustauduttiin yleensä aina niin hevosen kuin muunkin varustelun osalta huolella ja talon parasta näyttäen. Näyttäyipä joskus näissä varusteluissa myös turhamaisuus joidenkin kohdalla, kuten isäni asian ilmaisi. Tällä kertaa ennen sotia hankittu lampaannahkaturkki lämmitti kyytimiestämmekin poikkeuksellisesti. Vaikka pappani perheineen asui lähellä kirkkoa, myös he valjastivat aina hevosen kirkkomatkaa varten, koska perinne velvoitti näin tekemään joulukirkkoon mentäessä.<br />
<br />
Matkanteko Rieskaniemestä kirkolle eteni alkuvaiheessa vielä tasaista ravia. Jossain vaiheessa matkaa alkoi takaa kuulua aisakellon ääntä eli sieviläisittäin "moikinaa". Tätä hetkeä oli kyytimies ilmeisesti ennättänyt jo odottaa. Perinteiset jouluaamun kilpa-ajot saattoivat alkaa! Takaa lähestyvän hevosen tullessa oman kirkkorekemme taakse kyytimiehen ohjasten lyönnit hevosen kylkiin merkitsivät sitä, että kilpailu hevosten paremmuudesta oli alkanut - nyt koeteltiin niin hevosen kuin ohjastajan paremmuutta. Hevosen kavioista irronneet lumipaakut viuhuivat päidemme yli. Sitä en enää muista, kumpi hevonen kilvan voitti, mutta sen vielä muistan, että kaksi hevosta kirmasi joulukirkkoon pitkään rintarinnan ja sen, että kyytiveikkojen leikkimielinen huutelu toisilleen rikkoi jouluaamun rauhan ja hiljaisuuden. Kolmaskin hevonen kirkkorekineen ilmestyi jossain vaiheessa taaksemme.<br />
<br />
Lähempänä kirkonkylää oli sytytetty kynttilöitä talojen ikkunoille. Erään loppumatkassa sijainneen talon pitkän koivukujan tienpuoleiseen päähän oli tehty lumipallolyhtyjä kynttilävalaistuksineen ja koivunoksiin oli ripustettu karbidilyhtyjä. Niin näyttävä oli talonväen luoma jouluaamun valaistus, että se on säilynyt vieläkin hyvin muistoissani. Hevonen rekineen jätettiin kirkonmäen alapuolelle apteekin puomiin, koska kirkon edessä olevien hevospuomien arveltiin olevan jo täynnä. Hiestä märän hevosen selkään laitettiin loimi ja sille annettiin heinätukko syötäväksi. Taisipa hevosen omistaja vielä juottaa hevosen ja antaa kauroja palkkioksi hyvin sujuneesta matkasta.<br />
<br />
Myös sen vielä muistan, että edellinen kirkossa käynti oli ollut aikaisemmin joulunalusviikolla, kun naapurin poika oli kaatunut sodassa ja laskettu isänmaan multiin. Nyt tunnelma oli toisenlainen; valaistu ja täynnä oleva kirkko jättivät pysyvän muiston pienen lapsen mieleen.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg78ynoKzNdrnMQTIu21yivKpnabVR1cD2GtSVbPeH6-n1MiG57gB6f0skcN40igLVay4PCnh6NzOoAtW9-G5Rgx-EFCJgwRysS8buWTfd4odKBp_KUgqBpOI6w44x9c5_inRxNITvEFjA/s1600/Sievin.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg78ynoKzNdrnMQTIu21yivKpnabVR1cD2GtSVbPeH6-n1MiG57gB6f0skcN40igLVay4PCnh6NzOoAtW9-G5Rgx-EFCJgwRysS8buWTfd4odKBp_KUgqBpOI6w44x9c5_inRxNITvEFjA/s320/Sievin.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
Lapsuuden joulukirkoista muistan parhaiten keskellä kirkkoa isossa kattokruunussa ja kirkon edessä joulukuusessa palaneet oikeat kynttilät. Saimme paikan kirkossa läheltä lämmitysuunia eli kamiinaa, jonka hehkuva lämpö teki olon vähemmän miellyttäväksi - suorastaan tukalaksi. Lapsuuden jouluina kirkkoreissut taisivat olla enemmän nukkumatin kanssa vietettyjä hetkiä edellisen yön lyhyiksi jääneiden unien vuoksi. Ei se uneen vaipuminen tainnut olla kaukana myöskään vanhemmilta joulukirkkovierailta - ei etenkään heiltä, jotka olivat tulleet joulukirkkoon pitkien matkojen takaa.<br />
<br />
Tällä kertaa ajatukseni taisivat olla joulusaarnan sanoman sijasta enemmän ikimuistoisessa joululahjassani ja halussani saada pyörittää tämän uuden lahjaksi saamani auton rattia. Ennen kuin pääsin rakkaiden lahjojeni pariin, odotti meitä vielä vierailu sukulaistalossa.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-34207460106150687482013-12-03T17:56:00.000+02:002013-12-04T20:50:33.199+02:00Suomi-neidon juhlapäivänäSuomi-neito - joksi rakasta isänmaatamme kutsutaan - täyttää 96 vuotta. Jos Suomi-neito olisi todella ihminen, sanoisimme häntä iäkkääksi tai vanhukseksi. Ikävertauksin puhuttaessa ymmärrämme kuitenkin, että itsenäisenä maana ja kansakuntana 96-vuotias on vielä melko nuori, lähes kuin lapsi.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhB4UodlyJe8FZONq4eHJneqqVMcgf01PSmx9bYS9ilDDYJ6Ad-0lgRBbffRBS6W3U-H89eNu6a8u4OyD9T81IYJRCd-_UTpBhwddkR25ulks3E2LNzIzskOaZrk-HJejA9GyHSBVJMPxI/s1600/kuva+22.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhB4UodlyJe8FZONq4eHJneqqVMcgf01PSmx9bYS9ilDDYJ6Ad-0lgRBbffRBS6W3U-H89eNu6a8u4OyD9T81IYJRCd-_UTpBhwddkR25ulks3E2LNzIzskOaZrk-HJejA9GyHSBVJMPxI/s320/kuva+22.jpg" width="319" /></a></div>
<br />
Kuva: Pleksilasille kaivertamassani työssä tulevat esille kansallislintumme laulujoutsen ja kansalliskukkamme kielo.<br />
<br />
Suomi-neito! Itsenäisyyspäivänä nostetamme sinulle siniristilipun, sinulle yksi maa kaikkien maiden ja kansojen joukossa. Olet meille rakkain kaikista maailman maista. Olemme osa sinua ja sinä olet oleellinen sekä rakas osa meitä. Isänmaamme Suomi syntyi 6. päivä joulukuuta vuonna 1917. Se oli arkinen torstai ja toivoa täynnä. Se oli yksi päivä toisten päivien joukossa ja kuitenkin tulevaisuutta ajatellen se oli erittäin merkittävä päivä meille kaikille suomalaisille.<br />
<br />
Muutama omakohtainen muisto niistä ajoista, jolloin suomalaiset taistelivat ylivoiman edessä Suomen itsenäisyyden säilymiseksi. Ennen sotia syntyneenä muistan hämärästi miesten lähdön sotaan. Oma isänikin oli sotaan lähtevien joukossa, mutta sotaväessä saamiensa vammojen johdosta hän kotiutui ja siinä yhteydessä hänet myös vapautettiin rintamatehtävistä. Lapsen mielenmaisemaan on syöpynyt sukulaisteni lomalla käynnit rintamalta, sodan ajan niukkuus perheeni jo muutoinkin heikohkossa elintasossa, elintarvikkeiden säännöstely, puupohjakengät, naapuripitäjä Kalajoen pommitus, matalalla lentävät pommikoneet kotini yllä ja venäläisvangit töissä lähiseudun taloissa. Erityisesti muistan valkoiset arkut kirkon edustalla odottamassa sankarihautaan laskemista. Nuoren lesken valtavan surun hänen ollessaan kumartuneena kaatuneen miehensä haudan äärellä, kahden henkilön pitäessä kiinni ja näin estäen häntä itseään putoamasta hautaan. Alas lasketun suruharson takaa saatoin nähdä tuskaiset nuoren naisen kasvot. Muistan hyvin myös hautajaisten vieton, surutalojen itkunsekaisen tunnelman, pappien puheiden antaman lohdun ja virsien kiirimisen huoneesta toiseen. Elettiin aikaa, jonka en soisi koskaan enää palaavan. Yli 70 vuotta sitten olleet tapahtumat eivät ole tyystin häipyneet silloisen lapsen mielestä - saati sitten heidän, jotka joutuivat elämään ne niin rintamalla kuin kotirintamalla vielä konkreettisemmin todeksi. Heitäkin on vielä jäljellä.<br />
<br />
Sota kosketti pappaani aivan erityisellä tavalla, vaikkei hän sotaan osallistunutkaan. Pappilan palveluksessa hän joutui viemään suruviestiä yhdessä papin kanssa kaatuneiden koteihin. Pappilan hevonen kärryineen ja rekineen tunnettiin pitäjällä. Kun pappilan hevonen ilmestyi kylänraitille, talonväkien katseet suuntautuivat tiellä liikkujiin. Kääntyykö hevonen pihaan vai meneekö se ohi? Talon sisälle mentäessä ei tarvinnut sanoa aluksi mitään. Hiljaisuuden saattoi keskeyttää äidin tai vaimon parkaisu: "Kuka heistä?", jos talosta oli useampi mies sodassa. Pappani palasikin sodan jälkeen usein näihin ikäviin muistoihin. Se tunne eli hänessä kipeänä aina hänen kuolemaansa saakka.<br />
<br />
Suomi on saanut nauttia rauhasta, vapaudesta ja rauhanomaisesta rinnakkaiselosta muiden naapurikansojen joukossa jo vuosikymmeniä. Tiedämme myös toisenlaiset vaikeat, elämää tuhoavat ja paljon surua tuottaneet vaiheet itsenäisyytemme historiassa. Niistä ns. sisällisota on Suomen historian ristiriitaisin tapahtuma, jonka vaikutukset suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan ovat olleet poikkeuksellisen pitkäkestoiset. Unohtaa ei sovi myöskään maailmalla 1930-luvun lamana tunnettua ilmiötä, jota kutsuttiin Suomessa yleisesti pula-ajaksi. Sotakorvausten maksaminen toisen maailmansodan jälkeen oli raskasta aikaa kansakunnalle, vaikka se toi mukanaan myös hyötypuolia teollisuuden kehittymisen myötä. Tänään saamme elää täällä kotimaassamme syvää rauhanaikaa, jota on kestänyt jo huhtikuusta lähtien 68 vuotta, jos Lapin sota lasketaan mukaan.<br />
<br />
Yleinen asevelvollisuus on säilyttänyt Suomessa kiistattomuutensa maanpuolustuksen perustana. Sotavuosien kokemukset puoltavat järjestelmän ylläpitämistä edelleen.Sen mukaan jokainen asevelvollisuusikäinen joutuu palvelemaan isänmaataan sosiaaliseen taustaansa katsomatta. Uusi teknologia on muuttanut puolustusvoimien rakennetta. Kriisin käsite on monipuolistunut. Kotirintaman toimivuus on erityisen tärkeää. Asevelvollisuus on jo selvästi muuttunut valikoivammaksi ja reserviä supistetaan. Vaikka puolustusmäärärahoja karsitaan, voi Suomi kehittää erityisesti ilma- ja merivoimia, kun juuri kukaan ei pidä enää maahyökkäystä todennäköisenä.<br />
<br />
Suomen rajoja valvotaan. Meillä on tehokkaat ja nykyaikaiset valvontajärjestelmät sitä varten. Sen ovat osoittaneet maamme rajoihin kohdistuneet ja paljastuneet ilmatilanloukkaukset - tahattomat tai tahalliset. Itsenäisyydestä kiitollisena minun onkin hyvä lopettaa blogini laulun sanoin: "Ollos huoleton, poikas valveil on!".<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkGAZrzeUeMQU72uN5yN96wKLAjkzQepAvpc9u_g1RcXNTE7fYoO-ufk3kvRSwrkFo3ou_urtGQQIAZQdNcc5OhXQgoS7hXQ4c2x7-k10WKmr9NbWhRC3FOrvN3nEWPPbSp1sCQYJacfY/s1600/Hyv%C3%A4%C3%A4+itsen%C3%A4sisyys+2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="223" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkGAZrzeUeMQU72uN5yN96wKLAjkzQepAvpc9u_g1RcXNTE7fYoO-ufk3kvRSwrkFo3ou_urtGQQIAZQdNcc5OhXQgoS7hXQ4c2x7-k10WKmr9NbWhRC3FOrvN3nEWPPbSp1sCQYJacfY/s320/Hyv%C3%A4%C3%A4+itsen%C3%A4sisyys+2.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-63619114099725295562013-11-07T14:31:00.000+02:002013-11-07T14:31:15.904+02:00Kettu kirveelläEräänä varhaisena jatkosodan aamuna Rieskaniemen Toivolassa asuva Mikael (Mikko) Nivala nousi vuoteeltaan päivän puuhiin. Aamukorvikkeet (kahvia ei sodan vuoksi ollut) juotuaan hän suuntasi askeleensa navetta-askareisiin. Pihaa ylittäessään hän antoi katseensa viipyä tapansa mukaan kirkonkylän suuntaan aukeavalla peltovainiolla. Katse viipyi vainiolla vain hetken, kun hän jo ryntäsi rantteelle (puiden pilkkomispaikka) hakemaan kättä pitempää, nimittäin kirvestä. Navetta-askareet saivat toistaiseksi jäädä. Tuvan ovella Mikko kävi huikkaamassa tuvassa olijoille: "Tuota ny ei kahto kukkaan - meen kettujahtiin".<br />
<br />
Akkunasta tiirailevat tuvassa olijatkin havaitsivat myös omin silmin ruskean eläimen etenevän vaivaloisesti vainiolla metsän suuntaan. Näky ei ollut ihan tavaton. Aikaisemminkin oli nähty kettuja ylittämässä vainioita niin sanotun "pikkumehtän" ja vainion toisella laidalla olevan metsän välillä. Nyt kuitenkin Mikon innokkuus kettujahtiin jäi ihmetyttämään, puhumattakaan jahdin onnistumisesta.<br />
<br />
Puolijuoksua pyyntimies eteni peltojen ja ojien yli hyppelehtien kohti metsän rajaa, mihin saalis näytti menevän. Jossakin vaiheessa takaa-ajaja huomasi ketun luikkivan metsänrajassa olevan ladon alle. Ladon luo saavuttuaan ja kurkistettuaan ladon alle, hän näkikin kosketusetäisyydellä ketun hännän alushirsien välistä. Hän sai otteen hännästä vetääkseen ketun pois ladon alta - saamaan "lähtöselvityksen" elämälleen. Ote kuitenkin lipesi ja kettu pakeni ladon alta sen toiselle puolelle läheisen metsän suuntaan. Alkoi kilpajuoksu elämästä ja kuolemasta - kettu edellä ja Mikko "ruudittoman" aseen kanssa perässä. Välillä Mikko oli tavoittamassa saalistaan, välillä rako puolestaan kasvoi suuremmaksi. Eteen tuli piikkilanka-aita. Se verran kettu jäi empimään tässä vaiheessa, että Mikko sai kun saikin ketun hännästä kiinni. Kirves nousi "armoiskuun". Ketun elämä päättyi yhdellä kirveen hamaran iskulla päänuppiin.<br />
<br />
Vainiota pitkin nähtiin pyyntimiehen palaavan: ei ketun häntä kainalossa - niin kuin vanha sanonta kuuluu - vaan kettu olkapäällä.Samaan aikaan käveli ohimenevää tietä Parhialan emäntä, joka jäi ihmettelemään saalista ja kyselemään menestyksekkään kettujahdin kulusta. Kuultuaan Mikolta tarinan, lähti hän päätään pudistellen jatkamaan matkaa kirkolle. Mikko saattoikin alkaa nyt viivästyneet navetta-askareensa.<br />
<br />
Kauan ei Mikon pyyntireissu pysynyt salassa. Jo aamupäivällä moni naapuri ja kirkonkyläläinenkin kävivät katsomassa saalista. Iltapäivällä tuli - asiasta vihiä saatuaan - kaksi lehtimiestä haastattelemaan Mikkoa ja ottamaan kuvia Mikosta ja ketusta. Paikallinen sanomalehti ja myöhemmin Suomen Kuvalehti uutisoivat tapauksesta kuvan kanssa. Laitan lehdissä olleen valokuvan tähän tekstini yhteyteen. Nyljettyään ketun Mikko kaupitteli nahan eteenpäin.<br />
<br />
Miksi Mikko lähti ketun perään ja miksi jahti onnistui? Se johtui siitä, että ketun toinen etujalka oli poikki. Mikko arvelikin jalan katkenneen ketulle viritetyissä raudoissa. Mikko armahti siis haavoittunutta eläintä suuremmilta kärsimyksiltä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHgPzVAs0QIPKKDT4ux8rqI_D-DmxBFHIMTmviREW-ohOw0Kibicm053ofzWH0Pteuvu_OeTPZiJbvo7vgg7tipkMMn9jhoTMcO23w7xDXHZmGZ_d2FHlrHzXYRxJl3VFvAzq3s3pNdo8/s1600/Kettu.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHgPzVAs0QIPKKDT4ux8rqI_D-DmxBFHIMTmviREW-ohOw0Kibicm053ofzWH0Pteuvu_OeTPZiJbvo7vgg7tipkMMn9jhoTMcO23w7xDXHZmGZ_d2FHlrHzXYRxJl3VFvAzq3s3pNdo8/s320/Kettu.jpg" width="240" /></a></div>
<br />
<br />
Tämä kirjoittamani lehtiartikkeli on julkaistu Sieviläinen-paikallislehdessä keskiviikkona 19. marraskuuta 2008.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-12605489069421255302013-11-02T12:39:00.001+02:002013-11-02T12:39:51.961+02:00Tiilen polttoa KaakossaTämä kirjoitukseni on jatkoa tiilen valmistusta käsittelevään blogiini. Jos et ole lukenut vielä edellistä blogiani, niin kehotan tekemään sen ennen tämän lukemista. Sen lukeminen helpottaa tiilentekoprosessin kokonaisuuden hahmottamista.<br />
<br />
Kun tiilet olivat kuivuneet katoksessa eri käsittelyvaiheiden jälkeen, olivat ne valmiita poltettaviksi. Tiilet ladottiin tiiliuuniin. Ladonta oli tehtävä erityisen huolellisesti ja ammattitaidolla.. Tiilien tuli olla tarkalleen yhtä kaukana toisistaan (noin 3 cm:n etäisyydellä). Uuni kapeni ylöspäin. Se takasi sen, että uunissa kuumuus oli tasainen. Uunissa oli kaksi tulipesää.<br />
<br />
Muistelen, että poltto aloitettiin pitämällä uunien pesissä pientä tulta, jotta viimeinenkin kosteus saatiin tiilistä pois. Seuraavana päivänä puita lisättiin siten, että uunissa oli koko ajan tasainen kuumuus. Uuni peitettiin polton puolivälissä turpeilla tasaisen kuumuuden varmistamiseksi ja tiilien oikean värin saamiseksi. Polttaminen jatkui useita vuorokausia yötä päivää.<br />
<br />
Tiilen polttaminen oli tarkkaa puuhaa. Tuli ei saanut sammua eikä kuumuus nousta liian korkeaksi. Tiilenpoltto vaati molemmilta vanhemmiltani huonosti nukuttuja öitä, kun jommankumman piti olla valveilla koko tiilenpolton ajan. Muistan tiilen polton olleen äidilleni erityisen kova ponnistus.<br />
<br />
Tiilen poltossa ei tarvinnut olla yksin. Meidän perheeseen kuului yhtenä perheenjäsenenä aina kissa. Kissa olikin valvojan uskollinen seuralainen koko tiilen polton ajan, mitä se nyt välillä häipyi läheisille pelloille tuoden näytille pyydystämänsä hiiren. Meidän suurissa pihakoivuissa oli useita kottaraisenpönttöjä, joissa pesi kottaraispariskuntia. Isäni ja äitini kertoivat tiiliuunia vahtiessaan seuranneensa kottaraisten pesimäpuuhia aikansa kuluksi. Niiden "tirskutusta" pöntön läheisyydessä ei voinut olla huomaamatta. Myös monista muista yön aikana tapahtuneista asioista he kertoivat innokkaasti aamuisin. Nukuin itse läheisen aitan vintillä. Aitassa ei ollut ikkunoita, vaan vain yksinkertaisesti luukku. Heräsin joskus yöllä tiiliuunilta kuuluviin ääniin, kun joku oli tullut vierailemaan tiilenpolttajan luona. Muistan avanneeni aitan luukun tarkistaakseni äänen alkuperän.<br />
<br />
Kun poltto lopetettiin, tiiliuuni jätettiin muutamaksi päiväksi jäähtymään. Jännityksellä uuni avattiin sen toteamiseksi, miten poltto oli onnistunut. Hyvinhän se oli onnistunut. Muutama liian tumma ja vääntynyt tiili toki löytyi, mutta kokonaisuus oli jopa kehumisen arvoinen. Isäni lajitteli tiilet kasoiksi niiden värisävyn perusteella.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUZqiYb4ac-Ht1sxHTPgCLnKQMwzD4kd37FboLXCp82JtVi1eimv5KYHJGIxtxynPVM1bI6asAv7jnbqvFDhqQPdnbFQj7cFUTPgaV19fY1IgIh2-be4yodiAPGAuHQNgtOwHF6J_2orw/s1600/Tiilet+7.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="190" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUZqiYb4ac-Ht1sxHTPgCLnKQMwzD4kd37FboLXCp82JtVi1eimv5KYHJGIxtxynPVM1bI6asAv7jnbqvFDhqQPdnbFQj7cFUTPgaV19fY1IgIh2-be4yodiAPGAuHQNgtOwHF6J_2orw/s320/Tiilet+7.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Seuraavaksi pihaan ilmestyi tiilien ostajia hevosten vetämien lavakärryjen kanssa. Isäni oli vienyt sanaa rakentajille ja muille tiilien tarvitsijoille tiilenteostaan. Nyt hänen oli vuoro käydä kertomassa, että tiiliä voisi hakea.<br />
<br />
Minulle ei koskaan selvinnyt, kuinka hyvä "rahasampo" tiilen valmistaminen oli. Sen kuitenkin tiedän, ettei sillä ainakaan päästy rikastumaan.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-29620324080421435332013-10-31T16:10:00.000+02:002013-10-31T16:36:52.556+02:00Savitiilen valmistusta KaakossaLapsuuteni muistoista piirtyy mieleeni eräs kesä, kun kotonani Ylivieskan Kaakossa tehtiin savitiiliä. Pellot asuinseudullamme olivat ns. savipeltoja, mikä tarkoitti sitä, että heti multakerroksen alta löytyi kiinteää savimaata. Savi olikin hiekan ja veden lisäksi ne raaka-aineet, joita tarvittiin tiilenteossa.<br />
<br />
Tiilenteko vaati monenlaisia valmisteluja. Isäni oli tehnyt laudasta muotteja eli formuja tiilen lyöntiä varten, joksi tiilenteon aloitusvaihetta kutsuttiin. Seuraavaksi isäni haki hevosella pellolta savikuorman sekä hiekanottopaikalta kuorman hiekkaa. Vettä tiilentekopaikalle tuotiin isoissa puutynnyreissä.<br />
<br />
Mikko-isäni oli tehnyt sekoitusmyllyn, jossa raaka-aineet sekoitettiin ennen tiilien lyöntiä. Myllyä kutsuttiin myös savimyllyksi. Isäni kutsui sitä yksinkertaisesti vain myllyksi. Mylly, joka oli muodoltaan pyöreä ja noin kolme metriä korkea, ankkuroitiin paikoilleen maahan upotetuilla seipäillä. Myllyn seinät oli tehty lankuista. Myllyssä oli keskellä akseli (havutukki), johon oli kiinnitetty tappeja tasaisin välein. Akselin yläosaan oli kiinnitetty pitkä aisa eli vipu. Hevonen valjastettiin myllyn vivun ääripäähän vetolaitteen avulla. Hevonen pyöritti akselia kiertämällä kehää myllyn ympärillä. Tiilenteon ajaksi hevonen saatiin lainaksi naapuristamme.<br />
<br />
Hevoselle pienen ympyrän kiertäminen oli vastenmielistä. Se pysähtyi usein omia aikojaan, jos sitä ei talutettu tai ohjastettu sen selästä. Hevosen ohjastaminen oli minun tehtäväni. Saatoin istua pitkät ajat hevosen selässä kiskoen hevosta liikkeelle suitsista. Välillä, kun raajani puutuivat pitkästä istumisesta, laskeuduin taluttamaan sitä.<br />
<br />
Myllyn täyttö oli tärkeä työvaihe. Savi, hiekka ja vesi oli laitettava myllyyn sopivassa suhteessa. Oikea sekoitussuhde takasi sen, että aines oli sopivan notkeaa tiilien lyöntiä varten. Saven ja hiekan oikea sekoitussuhde varmisti myös sen, että tiilistä tuli polton jälkeen kestäviä ja muutoinkin hyvänlaatuisia.<br />
<br />
Tiilien lyöntiä varten myllyn viereen oli kaivettu monttu, johon isäni laskeutui. Valmis massa tuli ulos myllyn kyljessä olevasta aukosta. Isäni lohkaisi aukosta tulevasta massasta sopivan pötkön ja löi sen kahden tiilen muottiin eli formuun. Välillä hän tiivisti massaa naputtelemalla muottia vasaralla sekä pudottamalla muotin varovasti montussa olevan havutukin päähän. Näin saatiin massasta tiivistä. Jos massan sisälle jäi ilmaa, tiili mureni polttovaiheessa. Lopuksi isä pyyhkäisi puulastalla liian saven pois muotista.<br />
<br />
Äitini tehtävä oli kantaa muotti kuivauspaikalle eli laanille, joka oli tasainen hiekka-alusta. Tämän jäljeen hän toi muotin myllyn vieressä olevaan vesiastiaan. Muotin tuli olla märkä sen takia, ettei massa jäänyt muotin seiniin kiinni.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjBmTleg6QTAFfC2QzcUyVttnsrfpyx-4-YCOcNz-1IGtJFWEW5zxQUIpQadtnI35ISWf-tdQEEFSxbUQV_5LW05e23lEERlhbmpPLfL70v-Amkr6UHb3b9eE1kfUD1yhgO0yfs3KRsqZA/s1600/Tiilet+28.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="190" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjBmTleg6QTAFfC2QzcUyVttnsrfpyx-4-YCOcNz-1IGtJFWEW5zxQUIpQadtnI35ISWf-tdQEEFSxbUQV_5LW05e23lEERlhbmpPLfL70v-Amkr6UHb3b9eE1kfUD1yhgO0yfs3KRsqZA/s320/Tiilet+28.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Tiilet kuivattiin hiekkakentällä niin kuivaksi, että niitä voitiin siirtää paikasta toiseen. Tämän jälkeen tiiliä käänneltiin eri asentoihin. Lopuksi ne ladottiin ristikolle katoksen alle. Kun tiilet olivat täysin kuivia, ne helisivät. Mikko-isäni kävikin naputtelemassa tiiliä puukon hamaralla kuivumisen edistyttyä. Tiilet olivat tämän jälkeen valmiita poltettaviksi.<br />
<br />
Tiilien polttamisesta kerron myöhemmin.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-71522023163108347962013-10-24T14:35:00.000+03:002013-10-24T14:43:20.398+03:00Syksyn siunausSyksy on siirtymäaikaa kesästä talveen. Syksyn kauneus ja väriloisto alkavat olla vain muistoissamme. Kellastuneet ja värikkäät lehdet ovat putoilleet maahan ja tuuli on vienyt ne mennessään. Puut ovat riisuttuina ja maa on jonkin aikaa kuolleen näköinen, ennen kuin lumipeite tulee ja jää pysyvästi maahan. Saatamme tuntea itsemmekin joskus riisutuiksi päivän lyhentyessä ja valon määrän vähentyessä. Puhutaan syysmasennuksesta. Niin käyvät havainnollisiksi profeetan sanat "Kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niin kuin tuuli". Kuitenkin "riittää kullekin päivälle oma vaivansa". Myös Raamatun mukaan ihmisellä on siis aina vaivaa riittämiin. Jokaista päivää varten on kuitenkin olemassa Jumalan armo - Isän rakkaus. Sellaisia kuin ovat päivämme, ovat myös voimamme, sillä "Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa!".<br />
<br />
Mistä tiedämme, että näin on? Sen vakuuttaa Jumala Sanassaan. Jokaisena uutena aamuna voimme olla varmoja siitä, että Jeesuksen ristillä tekemä työ on yhä voimassa. Siinä on armon perustus. Suurin onnettomuutemme olisi, jos emme uskoisi ja luottaisi Jumalaan.<br />
<br />
Jumalan rakkaus on joka hetki läsnä. Ei ole niin huonoa ihmistä, jota ei Jumala rakastaisi; ei ole niin hyvääkään ihmistä, joka ei Jumalan rakkautta tarvitsisi.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgV_hzGd-A1UTSZv0nAI1NdcVXevv5VTepHUohQxTyIbLQhprGNSZCmH1fsLNqkQYpzMcCh9Gg41SQFf2MUWMeGEFAHpMDoSoEQItd8v0OnOl8I7dHqaGuzHlJOsCgXxO69uCSCHwK4Uoo/s1600/Tummaruusu+12.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="210" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgV_hzGd-A1UTSZv0nAI1NdcVXevv5VTepHUohQxTyIbLQhprGNSZCmH1fsLNqkQYpzMcCh9Gg41SQFf2MUWMeGEFAHpMDoSoEQItd8v0OnOl8I7dHqaGuzHlJOsCgXxO69uCSCHwK4Uoo/s320/Tummaruusu+12.jpg" width="320" /></a></div>
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-29625966462660549482013-10-03T17:37:00.000+03:002013-10-04T11:12:10.402+03:00Maalaisvoita ja kirnupiimävelliäVarhaislapsuuteni muistoihin kuului lähtemättömästi monenlaisia kotitöitä eli sieviläisittäin huushollihommia. Yksi tällaisista oli maalaisvoin kirnuaminen. Voin lisäksi kirnuamisen tuloksena saatiin kirnupiimää eli huitua. Kirnupiimästä valmistettiin usein myös kirnupiimävelliä, joka oli herkkuruokaani. Äitini keitti sitä usein myöhemminkin käyttäen siihen kaupasta ostettua kirnupiimää.<br />
<br />
Voin valmistamista varten oli kerätty kermaa usean päivän ajalta. Kerma oli saatu joko separoimalla maito tai pitämällä maitoa kylmässä paikassa. Tällöin kerma nousi maidon pintaan, josta se kuorittiin erilliseen astiaan. Kerma hapatettiin meillä kotona isossa lasipurkissa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiGVH32rnCoU48UFZIhD2kWvVMvZ9pkl9ijD7uNznff9TeAdYnOAmktuXdP5faCK5pDB6p9Fn6SH5f2jZAjDIIDfaca1A7NVHcF2DK4Wc99aDPH5W17oZiJ4UgD-5eDwnRcCozXEuYmd7M/s1600/Pystykirnu+3_edited-2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiGVH32rnCoU48UFZIhD2kWvVMvZ9pkl9ijD7uNznff9TeAdYnOAmktuXdP5faCK5pDB6p9Fn6SH5f2jZAjDIIDfaca1A7NVHcF2DK4Wc99aDPH5W17oZiJ4UgD-5eDwnRcCozXEuYmd7M/s320/Pystykirnu+3_edited-2.jpg" width="255" /></a></div>
<br />
Kirnu oli perinteisesti puinen astia, jossa kermasta tehtiin voita. Meillä kotona oli käytössä mäntäkirnu, jota myös pystykirnuksi kutsuttiin. Isäni teki myöhemmin kirnun, joka oli neliskanttinen kampikirnu. Minulle jäi sellainen mielikuva, että viimeksi mainittua kirnua käytettiin kuitenkin aika harvoin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEifumL6q7TBrKjH2_7ZQ-F3VblwKeWHOIbJH-rktyXt2Lkk82ygkAz_9Y5DiQO0W43HvcgnRcyohH1ma8vOPyrDdMTrCHPEJ5Lhb_k5yj1jHkWC-giayhbwqTbYyxF0xMpR5kTc3RFNibE/s1600/Kirnun+m%C3%A4nt%C3%A4+4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEifumL6q7TBrKjH2_7ZQ-F3VblwKeWHOIbJH-rktyXt2Lkk82ygkAz_9Y5DiQO0W43HvcgnRcyohH1ma8vOPyrDdMTrCHPEJ5Lhb_k5yj1jHkWC-giayhbwqTbYyxF0xMpR5kTc3RFNibE/s320/Kirnun+m%C3%A4nt%C3%A4+4.jpg" width="300" /></a></div>
<br />
Mäntäkirnussa kerma saatettiin liikkeeseen puisella käsin edestakaisin liikuteltavalla männällä. Kirnun mäntää liikuteltiin rytmikkäästi, jolloin kerma lähti "vellomaan". Kirnuaminen vaati käsivoimia, koska kesti aika kauan ennen kuin kermasta alkoi erottua rasvajyväsiä (voikokkareita eli sieviläisittäin voisikkareita). Sikkareet kerääntyivät kirnupiimäksi muuttuneen kerman pinnalle.<br />
<br />
Toisinaan myös minä sain olla mukana kirnuamisessa. Tällöin jompikumpi vanhemmistani istui tuolilla ja minä seisoin kirnun vieressä molemmat kädet tiukasti kiinni kirnun männän varressa. Minua kiinnosti joka kerta suuresti se, milloin kerma alkoi muuttua voiksi. Kyselinkin usein, joko sikkareita on näkyvissä. Tässä tilanteessa kirnuaminen keskeytettiin ja kurkistin kirnuun. Mielenkiintoni loppui aina siinä vaiheessa, kun ensimmäiset merkit voin valmistumisesta alkoivat näkyä.<br />
<br />
Voin valmistaminen jatkui edelleen siten, että kirnupiimä juoksutettiin pois ja kerääntynyttä rasvaa huuhdottiin vedellä kirnupiimäjäämien poistamiseksi. Tämän jälkeen kerätty rasva työstettiin vaivaamalla se yhtenäiseksi massaksi, jolloin tuloksena saatiin kiinteää voita. Lopuksi voihin lisättiin suola ja voi vaivattiin uudelleen. Voita tuli aina maistaa levittämällä sitä leivän päälle. Voin oikea suolapitoisuus tuli näin tarkistettua. Voi paketoitiin tai laitettiin voirasiaan myöhempää käyttöä varten.<br />
<br />
Voin valmistamisesta syntynyt kirnupiimä oli hyvää ja terveellistä. Sitä käytettiin janojuomana tai maidon sijasta. Siitä saatettiin tehdä kirnupiimävelliä, joka tunnettiin myös huituvelli-nimellä. Kirnupiimävelli valmistettiin puuhellalla maitovellin tapaan. Siihen lisättiin hiukan vettä ja ohraryynejä. Sodan jälkeen ohraryynit korvasi riisi. Rusinat antoivat velliin oman makunsa.<br />
<br />
Lopetan tekstini tällä kertaa nivalalaiseen sanontaan: "Söi vähitellen ku Saimi-mummu huituvellin". Sanonta kuvaa osuvasti huituvellin hyvää makua.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-11102002613302220962013-09-07T12:33:00.000+03:002013-09-07T12:33:58.462+03:00AamulypsylläSinä aamuna olin herännyt tapani mukaan aamukolmelta. Olin varhaislapsuudessani aamunvirkku ja illantorkku. Tapani saada unta keikahti päinvastaiseksi nuoruusvuosinani, jolloin minusta tuli illanvirkku ja aamuntorkku. Nykyisinkin olen virkeimmilläni vasta illan tullen.<br />
<br />
Vanhempieni heräämisen odottaminen oli joskus tosi pitkästyttävää, vaikka hekin heräsivät usein ennen aamukuutta. Aamupalan nautittuaan heillä oli jo kiire navetta-askareille. Itse siirryin tuvan akkunan (Sievin murteella) ääreen katselemaan pihamaalle ja odottelemaan sitä, koska aamuaskareillaan olevat vanhempani palaisivat takaisin tupaan. Aika tässäkin vaiheessa kävi usein pitkäksi.<br />
<br />
Yksi lehmä navetassamme odottelikin aamuisin ruokkijaa ja lypsäjää. Sonnan eli lannan luonnin ja kuivikkeiden laiton jälkeen lehmälle annettiin juotavaa sekä heiniä syötäväksi. Tämän jälkeen päästiin lypsypuuhiin. Molemmat vanhempani olivat lypsytaitoisia. Isääni kehuttiin hyväksi lypsäjäksi ja usein hän lypsämisen tekikin. Lypsyjakkara laitettiin lehmän viereen ja lehmän vetimien puhtaaksi pyyhkimisen jälkeen lypsyämpäri asetettiin tukevasti jalkojen väliin. Lypsäminen tapahtui lehmän utareissa olevia nännejä samanaikaisesti vetämällä ja puristamalla. Pienen ns. heruttelun jälkeen maitoa alkoikin tulla ämpäriin melkoisella suihkinalla.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhcBbHx4Nqh1qIncfYvUS_ChSx0anho4G5SMvTzS12GrC9raniru299Ij9dBzSgsQdfFvHuvKeLuYHdgA8SI7AxzNOwNvx9T1XAm2ZW2veDziqA3OGbvqIHnO1QVFh7BmE4LbjK41gpPxc/s1600/Lypsyll%C3%A41.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhcBbHx4Nqh1qIncfYvUS_ChSx0anho4G5SMvTzS12GrC9raniru299Ij9dBzSgsQdfFvHuvKeLuYHdgA8SI7AxzNOwNvx9T1XAm2ZW2veDziqA3OGbvqIHnO1QVFh7BmE4LbjK41gpPxc/s1600/Lypsyll%C3%A41.jpg" /></a></div>
<br />
Maidon käsittely aloitettiin tupaan palattaessa. Tuvan perälle oli jo illalla koottu separaattori maidon separointia varten. Maito kaadettiin siivilän läpi separaattorin säiliöön noin 4-5 litran erissä. Maito oli pidettävä lämpimänä, jotta separointi onnistui. Lypsyämpäriä pidettiinkin hellan kupeessa siihen saakka, kunnes kaikki maito oli separoitu.<br />
<br />
Separaattori oli laite, jolla maidosta erotettiin (separoitiin) kerma. Separaattorissa on kiinteänä osana runko, hammaspyörästö ja kampi eli veivi, jota pyörittämällä saatiin separointiin tarvittavat osat liikkeelle. Ylinnä separaattorissa oli säiliö. Säiliössä oli läppä, joka esti maidon valumasta separaattoriin. Läppä aukaistiin vasta siinä vaiheessa, kun separaattori oli saatu käynnistettyä kampea kiertämällä. Säiliön alapuolella oli kaksi torvea, joista kerma ja kurri (rasvaton maito) valuivat eri astioihin. Laitteeseen kuului ns. kuula, joka koostui lukuisista rei´itetyistä peltikartioista. Säiliöstä maito valui tämän kuulan sisälle joka vinhaa vauhtia pyöriessään (keskipakoisvoiman ansiosta) linkosi maidon ulkokehälle, missä se (kerman ja kurrin erilaisten molekyylipainojen vuoksi) kiipesi kartioita pitkin eri korkeuksiin ja näin se saatiin valumaan eri torvista ulos. Molempien torvien alla oli oma astiansa. Kermaa kertyi huomattavasti vähemmän kuin rasvatonta maitoa eli kurria. Kermasta osa otettiin välittömästi käyttöön, osa kaadettiin voin valmistusta varten happanemaan erilliseen astiaan.<br />
<br />
Separaattori pestiin käytön jälkeen huolellisesti kuumalla vedellä ja kuivattiin pyyheliinalla ennen sen uudelleen kokoamista. Äitini puhuikin usein, että separaattorin osat kiillotettiin tulevaa käyttöä varten. Tämä kuvasi ilmeisesti sitä, että osien tuli olla erityisen puhtaat.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgbmoeuZALnRUVKcUEEtoKggKUqJXITM_ecNIIuuSX_BNte59Xmqjj9zyOIPBCBHOh3YoRkTo_c5b9s-moYdxrq35-czOJEcHBYOT68Aq5AcZdxlaXP5hUiU7kYcX4o5TVEN5zj0cW4RdE/s1600/Separ+1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgbmoeuZALnRUVKcUEEtoKggKUqJXITM_ecNIIuuSX_BNte59Xmqjj9zyOIPBCBHOh3YoRkTo_c5b9s-moYdxrq35-czOJEcHBYOT68Aq5AcZdxlaXP5hUiU7kYcX4o5TVEN5zj0cW4RdE/s320/Separ+1.jpg" width="308" /></a></div>
<br />
Muistikuvia separoinnista minulla on useita. Separaattorin käyttö oli minusta hauskaa ja mielenkiintoista, sillä olihan se kotonani ainoa kone ja koneethan ovat aina kiinnostaneet minua. Aivan pienenä sain osallistua separointiin pitämällä kammesta kiinni, kun äitini tai isäni separoi. Taisin olla tässä työssä enemmän haitaksi, kun tavallaan jouduin roikkumaan kammessa kiinni. Myöhemmin - varttuessani suuremmaksi - sain jo itsenäisesti pyörittää separaattoria. Sitä edelsi kuitenkin aikuisen voimilla tapahtunut separaattorin vauhtiin laitto. Tämä johtui siitä, että ensimmäiset kierrokset separaattorin käynnistämiseksi kammesta vaativat voimia, joita minulla tuolloin ei vielä ollut.<br />
<br />
Sain separaattorista pysyvän muiston. Mielipuuhaani oli katsella ikkunoista ulos. Äitini oli taas kerran nostanut minut separaattorin viereen tuolille katselemaan läheisellä tiellä liikkujia. Jostain syystä olin horjahtanut tuolista sillä seurauksella, että separaattorin kuulan avaukseen tarvittava tappi separaattorin alustalla oli iskeytynyt silmäkulmaani. Arpi silmäkulmassa näkyi vielä aikuisenakin. Usein äitini otti asian puheeksi. Hän oli hyvillään siitä, että tappi oli tunkeutunut silmän ulkopuolelle eikä suinkaan silmäkulman sisäpuolelle, josta olisi ollut vakavat seuraukset. Varjelus oli ollut äitini mukaan tässä tapauksessa mukana.<br />
<br />
Separaattorin käyttö loppui lapsuusperheessäni jossain vaiheessa. Kerma erotettiin maidosta laittamalla se kylmään paikkaan, jolloin kerma raskaampana nousi pintaan. Siitä se kuorittiin ja hapatettiin voin valmistamista varten. Kylmällä paikalla tarkoitettiin tuohon aikaan pihakaivoa, kun jääkaappeja ei vielä ollut. Kylmää säilytystä tarvitsevat elintarvikkeet laskettiin kaivon viileyteen. Näin ollen myös maito laskettiin narun varassa niin sanotussa päällärissä puolittain kaivoveteen.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-41600421486169696262013-08-14T14:48:00.000+03:002013-08-15T10:06:18.927+03:00Heinäntekoa lapsuudessani, osa 3Jatkan heinänteosta kertoavaa blogiani kirjoittamalla heinän korjaamisesta pellolta heinälatoon.<br />
<br />
Joskus heinäntekoaikaan oli pitkä poutainen jakso, jolloin heinät saatiin pellolta suoraan heinälatoon. Tällöin heinien kantovälineeksi tarvittiin takkavihta. Takkavihta tehtiin onkivavan vahvuisesta koivunvesasta, joka väännettiin latvasta päin puneelle melkein tyveen asti ja josta jätettiin sitten vielä noin metri vääntämättä. Tämän jälkeen latva sidottiin silmukalle. Heinät hangottiin väännetyn osan päälle ja tyviosa pistettiin silmukasta läpi. Heinäkasa nostettiin selkään siten, että tyviosa oli olkapäällä ja siitä pidettiin kiinni. Köyryselkäisenä mentiin heinäladolle saakka. Se, joka on kantanut tällaista taakkaa, tietää mitä on olla "kantohevosena". Muistelen isäni valittaneen usein selkäkipua tällaisen urakan jälkeen.<br />
<br />
Useimmiten heinät jouduttiin seivästämään eli nostamaan heinäseipäille kuivumaan. Heinäseiväs oli nuoren kuusen rungosta tehty noin 2.5 metriä korkea ja halkaisijaltaan 7-9 cm sekä molemmista päistään teroitettu seiväs. Sitä käytettiin heinän kuivattamiseen talvirehuksi ja viljan kuivattamiseen syksyllä. Heinäseipäiden käyttö loppui lähes kokonaan 1980-luvun alussa. Heinäseipäässä oli yleensä kolme tapinreikää, joista alin oli noin metrin korkeudella tyvestä, seuraavat vajaan puolen metrin välein. Reikiin työnnettiin puisia tappeja. Tapit kannattelivat heiniä, jolloin väliin jäi ilmavia kerroksia. Näin heinät kuivuivat nopeammin ja paremmin. Heinän ollessa kuivaa ei tappeja käytetty. Joissakin tapauksessa alimman tapin, joka esti heiniä painumasta kiinni maahan, korvasi kiinteä, naulalla kiinnitetty puukappale. Muistelen, että meidän heinäseipäissä oli tällainen puukappale, joka seipäiden säilytyksen ajaksi oli käännetty seipään suuntaiseksi.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhiyHt7PGKdWUWVGs4JZmUr4JabBm_w-uxheJvhEfIrsaJPBQ3XM8ux5B1MazuHK8FcKBhsmUU36XMX6q-nZzYzi9jdTKZmHYs0dynLW9iGR7D2IoIhrah2RZIx4HmQUFeZRldj3UgXFK8/s1600/Hein%C3%A4mies+2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="244" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhiyHt7PGKdWUWVGs4JZmUr4JabBm_w-uxheJvhEfIrsaJPBQ3XM8ux5B1MazuHK8FcKBhsmUU36XMX6q-nZzYzi9jdTKZmHYs0dynLW9iGR7D2IoIhrah2RZIx4HmQUFeZRldj3UgXFK8/s320/Hein%C3%A4mies+2.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
Heinäseiväs pystytettiin niin, että ensin tehtiin rautakangella reikä maahan. Heinäseiväs iskettiin valmiiseen reikään ja maa tiivistettiin seipään ympärillä kengän kannalla. Isäni tapana oli pystyttää aina rivi seipäitä, ennen kuin heinäntekoa jatkettiin. Isäni tehtäväksi jäi myös nostella heinät heinähangolla seipäille. Äitini haravoi maahan jääneet heinät seuraavan seipään luokse. Vieläkin heinäseipäitä voi nähdä käytettävän paikoilla, mihin ei heinänkorjuukoneilla päästä.<br />
<br />
En malta olla tässä vaiheessa kertomatta, että olin aikuisena - hentoisena ja heikoista fyysisistä voimistani huolimatta - nopea heinän seivästäjä. Kehitin seivästykseen tekniikan, jolla päihitin raavaimmankin miehen. Usein syntyi kilpailu siitä, kumpi heinäntekijöistä sai oman puolensa ensimmäiseksi seivästettyä, kun heinät oli haravoitu hevosvetoisella haravakoneella kahta puolta seivästä. Näissä mittelöissä muistan pärjänneeni hyvin.<br />
<br />
Varhaislapsuuteni heinäpelloilla minä mennä vipelsin heinäseipäiden välissä tai menin valmiiden heinäseipäiden alle piiloon. Meidän maillamme kasvoi runsaasti mesimarjoja ojien pientareilla. Niiden poimista en voinut vastustaa; kyllä ne niin hyviä olivat! Vieläkin tulee vesi kielelle niiden makua muistellessa.<br />
<br />
Peltojen ojissa vaani aina kuitenkin vaara, kun seudulla oli paljon kyykäärmeitä. Äitini muisteli usein kauhulla tapausta, kun käärme oli ojassa aivan vieressäni, ennen kuin isäni ehti sen tappaa. Isäni joutui tappamaan kesän aikana useampia kyykäärmeitä, jotka laitettiin toisinaan aidanseipäiden päihin roikkumaan. Kauan käärmeet eivät ehtineet aidanseipäissä roikkua, kun linnut ja muut eläimet korjasivat ne niin sanotusti parempaan talteen.<br />
<br />
Heinien kuivuttua heinäseipäillä isäni veti ne perässään ladon eteen. Tämä vaihe heinäkorjuussa oli myös raskasta. Isäni joutui pitämään tässä työvaiheessa levähdystaukoja.<br />
<br />
Ylivieskaan muutettuamme meillä ei ollut säilytyspaikkaa heinille. Heinät säilöttiinkiin talveksi pellolle tehtyyn heinäsuovaan. Suova oli pyöreä, ylöspäin suippeneva heinäkeko, jonka keskuksena oli pystysalko. Heinäsuovan alusta muodostui muutamasta pölkystä ja riu´usta ja keskellä suovaa oli pystyssä keskuspuu, jonka ympärille heinä kasattiin. Heinän painuminen estettiin laittamalla keskuspuun ympärille pystyyn vajaan metrin mittaisia keppejä. Suovan pinta jätettiin kaltevaksi, jotta sadevesi pääsi valumaan pois. Munanmuotoinen suova oli hyvä. Suovan teko olikin taitolaji. Suovaan pantaessa heinien piti olla jo melko kuivia. Suova voitiin myös peittää yläosastaan.<br />
<br />
Yleisin tapa heinien talvisäilytykseen oli säilöä ne heinälatoon. Navetan yhteydessä oli usein karjalato (pihalato), johon heiniä siirrettiin heinäladosta. Heinien siirtoon talvella isäni käytti vesikelkkaa, jonka päälle hän oli rakentanut ns. heinähäkin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjELCJE6_gs_O9M20RY18IsqzXD8KaGBdcaUg6UoHFDh8cI17JhKNe6_jflYBYTEHUYVfcTzct-dImKleW0pUWfGsgg5RjZVc1eqjY5wbLj0frMfXxyQnvZjJg4bc_LiYhwAGLZwwoD_Cw/s1600/Lato+2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="202" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjELCJE6_gs_O9M20RY18IsqzXD8KaGBdcaUg6UoHFDh8cI17JhKNe6_jflYBYTEHUYVfcTzct-dImKleW0pUWfGsgg5RjZVc1eqjY5wbLj0frMfXxyQnvZjJg4bc_LiYhwAGLZwwoD_Cw/s320/Lato+2.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
Suomalainen lato rakennettiin perinteisesti pyöreistä kuusi- tai mäntypuista salvamalla harvaksi eli päällekkäisten puiden väliin jätettiin rako ilmanvaihdon edistämiseksi. Latoja rakennettiin myös laudasta. Erillisenä rakennuksena lato tehtiin lähes aina nurkkakivien varaan. Aiemmin ladoissa oli tyypillisesti pärekatto, myöhemmin huopa- tai vielä useammin peltikatto, joka voitiin asentaa suoraan pärekaton päälle. Ladon yhteyteen isäni oli tehnyt katoksen heinäseipäille ja muille tarvikkeille. Ladossa ei ollut varsinaisesti lattiaa. Lattiaksi oli usein asetettu pyöreitä puita tai ilmankiertoa edistämään harvaan ladottuja lankkuja. Ladot rakennettiin lähelle tietä. Tämä helpotti heinien noutamista talviaikana.<br />
<br />
Heinät luotiin (hangottiin) ensin ladon edustalta ladon sisään. Tämän jälkeen ne levitettiin tasaisesti ladon perälle ja seinän vierille. Heinämäärän lisääntyessä heiniä täytyi välillä polkea tiiviimmäksi. Tämä vaihe heinähommassa oli minusta hauskinta puuhaa, kun sain hyppiä heinien päällä ja välillä sukeltaakin niiden sekaan. Nykyisin heinälatoja ei enää tarvita. Niinpä ne ovat katoava rakennuskanta maalaismaisemassa.<br />
<br />
Olen kertonut edellä heinänteosta varhaislapsuudessani. Silloin meillä kotona tehtiin kaikki käsipelillä eli ihmisvoimin. Isommissa talouksissa siirryttiin jo siihen aikaan käyttämään hevosvetoisia heinänkorjuuvälineitä, kuten niitto- ja haravakonetta. Heinät korjattiin hevosella joko suoraan pellolta tai seipäiltä. Tämän jälkeen tulivat traktorivetoiset heinäntekovälineet. Uusina koneina muistan heinänpöyhimen ja seiväskairan. Viimeisimmäksi paalauskoneet ovat korvanneet aikaisemmin heinänteossa käytetyt koneet ja menetelmät.<br />
<br />
(Omien muistojeni ja muistikuvieni ohella ja varmistamiseksi olen käyttänyt kirjoituksessani lähteenä myös Wikipediaa.)Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-13915473942440806312013-07-08T09:06:00.000+03:002013-07-08T11:54:08.185+03:00Heinäntekoa lapsuudessani, osa 2<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; line-height: 115%;">Varhaislapsuudessani heinä korjattiin - niin kuin jo ensimmäisessä osassa
kerroin - kokonaan ihmisvoimin: ilman hevosen ja koneiden tuomaa apua. Heinää
kasvoi pelloilla, joita erottivat toisistaan ihmisvoimin kaivetut ojat. Lapio
oli työvälineenä ojia kaivettaessa. Vasta myöhemmin tapahtui peltojen salaojitus,
joka muutti myös heinänteon luonteen. Kun ojien pientareet oli ensin niitetty,
siirryttiin niittämään peltoja eli sarkoja. Pellon päät niitettiin poikittain,
minkä jälkeen niittäminen tapahtui pellon pituussuuntaisesti. <span style="font-size: x-small;"><o:p></o:p></span></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="line-height: 115%;"><br /></span></span>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjacsZon6ntdbGDzMRVwYbQyMZl1GsrJyeH3n0rlpRuydNRVeB3Oc7CP3udgFQskeKjeusBCdFZ1TvPLbtOlu0Q_30xdmGKPJh0V5Aua8aa-4nVYYFgWYudaxOdEsPz0rYbe25j9hgYfUU/s1600/Niittomies+1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjacsZon6ntdbGDzMRVwYbQyMZl1GsrJyeH3n0rlpRuydNRVeB3Oc7CP3udgFQskeKjeusBCdFZ1TvPLbtOlu0Q_30xdmGKPJh0V5Aua8aa-4nVYYFgWYudaxOdEsPz0rYbe25j9hgYfUU/s320/Niittomies+1.jpg" width="226" /></a></div>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="line-height: 115%;"><br /></span></span><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; line-height: 115%;">Niittäminen tapahtui yleensä varhain aamulla, kun
heinässä ja lyhyemmässä lähellä maata olevassa ruohossa oli vielä kastetta. Usein heinänteon aikaan isäni lähtikin
niittopuuhiin aamulla ani varhain. Oikea
työskentelymenetelmä oli tärkeä. Vikate liikkui ikäänkuin itsestään, kun sitä käytettiin oikein. Toisin sanoen siten, että vikate liikkui kehon omasta liikkeestä. Näin niittäjän ei tarvinnut käyttää voimia vikatteen liikuttamiseen. Niittäminen vikatteella oli sekä kestävyys- että taitolaji. Parhaat vikatteella niittäjät olivat arvostettuja työmiehiä. </span><br />
<div class="MsoNormal">
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="line-height: 115%;"><br /></span>
<span style="line-height: 115%;">Vikatetta tuli teroittaa välillä. Terä pyyhittiin puhtaaksi heinätukolla minkä jälkeen se teroitettiin liipalla. Liippaa liikuteltiin edestakaisin liikkein vikatteen terän puolta vaihtaen. Teroitus aloitettiin aina hamarapuolelta eli niittäjän puoleisesta päästä. Teroittaminen aiheutti "kilkuttavalta" kuulostavan äänen, joka saattoi kuulua kauas laajoilla peltoaukioilla. Näitä vikateen teroittamisesta aiheutuvia ääniä kuuluikin samanaikaisesti useilta heinäpelloilta. Kun niittomies oli edennyt sopivaksi katsomaansa kohtaan pellolla, hän palasi takaisin ja aloitti uuden "siivun" heinikossa. Näin edeten koko pelto tuli kokonaan niitetyksi.</span></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="line-height: 115%;"><br /></span></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="line-height: 115%;">Isääni pidettiin hyvänä niittäjänä. Sodan aikana isääni tarvittiin niittomiehenä monilla heinäpelloilla, niin kuin monissa muissakin töïssä. Hän teki heinä- ja muita töitä aina ruokapalkalla. Työpäivät olivat usein pitkiä ja uuvuttavia. Myöhemmin kasvettuani isommaksi opettelin itsekin niittämään. Isäni veroista niittomiestä minusta ei kuitenkaan koskaan tullut.</span></span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="line-height: 115%;"><br /></span></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="line-height: 115%;">Heiniä jouduttiin pelolla pöyhimään eli nostelemaan haravalla ylös maasta. Tällöin ne saivat ilmaa ja kuivuivat huomattavasti nopeammin kuin maata vasten olevat heinät. </span></span><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; line-height: 115%;">Heinä kuivattiin pelolla "levällään" eli luokona, minkä jälkeen alkoivat haravamiehen työt. Haravointi aloitettiin ensin haravoimalla ojien pientareet. Haravoija eteni siten, että hän haravoi heinät pellon keskustaa kohden. Haravoinnin päätyttyä heinät olivat pitkänä palteena keskellä peltoa, josta ne oli hyvä joko nostaa heinäseipäille tai korjata suoraan heinälatoon. Äitini oli yleensä haravamiehenä, niin kuin haravoitsijaa kutsuttiin. Suurissa maalaistaloissa työnjako oli aina selvä. Miehet tekivät raskaimmat työt eli niittivät, seivästivät tai muutoin korjasivat kuivat heinät latoon. Naiset ahkeroivat haravamiehinä ja muissa kevyemmissä tehtävissä.</span><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; line-height: 18px;">Talon emäntä huolehti kahvituksesta ja ruoan laitosta. Kahvit ja juomat</span><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; line-height: 18px;"> </span><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; line-height: 115%;">emäntä toi heinäpellolle, missä ne nautittiin pellon pientareella istuen. Kotikalja oli janojuomana ja sitä kuluikin paljon heinämiesten hikoilun vastapainoksi. Myös piimää kuului usein poistamaan janon tunnetta.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="line-height: 115%;"><br /></span></span>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjjDmMHQBG4vpXkNdc7yBn24aV7ObZOvuRXnpNvcojUUyJaMxgqdjI0FbLR7RMjQ82BNdXMcOFtLZoKgi359dJM83cioNwR83By7fYM-d-dIBzsfqb9c6zIg_Rj2mChyphenhyphen3lKhwMC0pFgEAs/s1600/Tyyne+3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjjDmMHQBG4vpXkNdc7yBn24aV7ObZOvuRXnpNvcojUUyJaMxgqdjI0FbLR7RMjQ82BNdXMcOFtLZoKgi359dJM83cioNwR83By7fYM-d-dIBzsfqb9c6zIg_Rj2mChyphenhyphen3lKhwMC0pFgEAs/s320/Tyyne+3.jpg" width="232" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Äitini Tyyne Maria Nivala</span></div>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="line-height: 115%;"><br /></span></span><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="line-height: 115%;">Kun heinänteon aika tuli, toivottiin ja monessa kodissa rukoiltiinkin hyviä heinäntekosäitä. Jos heinät joutuivat olemaan kauan sateen armoilla eivätkä kuivuneet, oli ne seivästettävä. Jos heinä pääsi tummumaan eli pilaantumaan, se ei kelvannut enää eläinten syötäväksi, vaan se joutui kuivikkeiksi eläinten alle navetassa.</span></span><br />
<br /></div>
</div>
</div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-43464818764290060902013-07-01T20:39:00.000+03:002014-01-26T17:46:46.852+02:00Heinäntekoa lapsuudessani, osa 1Kerron tässä blogissani siitä, kuinka heinää korjattiin varhaislapsuudessani siten, että se tehtiin kokonaan ihmisvoimin: ilman hevosen ja koneiden tuomaa apua.<br />
<div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Heinän niittämiseen käsin tarvittiin viikate eli kotiseutuni murteella vikate. Muutamat maalaissepät olivatkin erikoistuneet vikatteen valmistamiseen. Vikatteen muotoileminen sepän alasimella ja sen oikeanlainen karkaisu olivat ratkaisevia työvaiheita. Vikate koostui pitkästä varresta, johon oli kiinnitetty terä. Uudenaikaisessa vikatteessa varren keskivaiheilla ja joskus päässäkin on kädensijat. Vanhemmissa vikatetyypeissä varsi oli lyhyempi ja terän suunnassa käyrä. Isäni käytti vanhemman mallista vikatetta. Ennen vikatteen käyttöönottoa tarvittiin sen tahkoaminen ja teroittaminen kovasimen eli liippakiven (liippa) avulla.Tahkokivi kostutetaaan vedellä ja sitä varten tahkossa on oma vesisäiliönsä. Vikatteen hiominen oli tarkkaapuuhaa. Se tuli hioa tiettyyn kulmaan. </div>
</div>
<div>
<br />
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDJSjkNPMdv1JPhvn2VLi-WvC_TSqr0QhEW-_B9T72FOS1idimoLNccNH3Q2Dg2kk2Bl0dCaL8vKap21vfRYQTLQVagC1eAENcE9phYHMnU5uEUBPlT9Q9NXfG2EppX5ItaJznJriwvnc/s1028/Is%C3%A4Mikko+3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDJSjkNPMdv1JPhvn2VLi-WvC_TSqr0QhEW-_B9T72FOS1idimoLNccNH3Q2Dg2kk2Bl0dCaL8vKap21vfRYQTLQVagC1eAENcE9phYHMnU5uEUBPlT9Q9NXfG2EppX5ItaJznJriwvnc/s320/Is%C3%A4Mikko+3.jpg" height="320" width="309" /></a></div>
<span style="text-align: center;"> </span><br />
<span style="text-align: center;"> <span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"> <span style="font-size: small;">Isäni Mikael (Mikko) Nivala</span></span></span><span style="text-align: center;"> </span><br />
<span style="font-weight: normal;"> </span><b> </b><span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;"> </span><br />
Minulle tahkon pyörittäminen eli veivaaminen isäni työkaverina oli tärkeä tehtävä. Olin ylpeä osuudestani tässä työvaiheessa. Välillä vauhtia piti lisätä ja välillä taas hiljentää. Kun isäni viimein katsoi vikatteen oikeaoppisesti hiotuksi, hän teki lopullisen teroituksen liipalla. Sormella terävyyden kokeilu vakuutti työn onnistumisesta. Tietenkin sitä piti kokeilla vielä käytännössä heinää niittämällä.</div>
<div>
<br />
Heinän korjuuseen eli kotiseutuni murteella heinäntekoon tarvittiin heinäseipäitä, sillä harvoin oli niin pitkä poutajakso, että heinät olisi saatu kuivina suoraan heinälatoon. Heinäseipäät isäni kantoi peltojen eli sarkojen päihin niille varatuille paikoille. Tässä työvaiheessa myös minä osallistuin yhteiseen urakkaan kantamalla yhtä tai jopa kahta heinäseivästä kerrallaan heinäseipäiden talvisäilytyspaikalta pellolle.<br />
<br />
Äitini oli keittänyt kahvit työmiehille. Hän toi kahvipullot sukkiin laitettuina, jotta kahvi pysyi pidempään kuumana. Kyllä kahvi ja mehu maistuivatkin uskomattoman hyvältä työrupeaman jälkeen pellon pientareella istuen.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgVs2p7_2hZr0hM2eH8yzSYNM9Y6PIPCW0hrUPlvr0_gfD0AXM2taYaB1PAj88JmxP1Iy36gi3NWkyq8R6BZXtOOv0AhLtiTPG8HCV2P5SkqAPsqmyrzZgWYkldGJ1bjRdnyKk-jvh8YeI/s1600/Vanha+koti.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgVs2p7_2hZr0hM2eH8yzSYNM9Y6PIPCW0hrUPlvr0_gfD0AXM2taYaB1PAj88JmxP1Iy36gi3NWkyq8R6BZXtOOv0AhLtiTPG8HCV2P5SkqAPsqmyrzZgWYkldGJ1bjRdnyKk-jvh8YeI/s320/Vanha+koti.jpg" height="278" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Kotini sijaitsi tällä paikalla Rieskaniemessä. Kodin nimi oli Toivola.</span></div>
<br />
Seuraavassa osassa kerron lisää heinänteosta. </div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-73414130744252597592013-06-21T14:01:00.000+03:002013-09-13T10:00:04.896+03:00Juhannuksen viettoa lapsuusmaisemissa<span style="text-align: justify;">Juhannuksen vietto alkoi kohdallani lapsuuteni Sievissä ja myöhemmin Ylivieskassa jo varhain aattoaamuna. </span><br />
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<span style="text-align: justify;">Äittini kohdalla se oli alkanut jo edellisenä päivänä, kun hän valmisti joka juhannukseksi punaista heraa eli juhannusjuustokeittoa. Punaisen heran keittäminen oli tarkkaa puuhaa, jossa vierähti käytännöllisesti katsoen koko päivä.10 litran kattila oli laitettu puuhellan kulmalle. Maito ja juustonjuoksutin kaadettiin kattilaan. Keittoa oli sekoitettava lähes koko ajan, ettei se palanut pohjaan. Välillä keittoon lisättiin maitoa, jota kului keittoon n. 20 litraa. Keittämiseen kului aikaa 10-12 tuntia. Se oli valmista, kun keiton väri oli punaista. Valmis keitto laskettiin astioissa pihakaivoon jäähtymään. Punainen hera oli minusta parasta ruokaa, jota koskaan olen saanut. Äitini vaivannäkö ei ollut mennyt hukkaan, sillä kaikki pitivät suuresti tästä juhannusherkusta.</span><br />
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<span style="text-align: justify;">Minun tehtävänä oli isäni kanssa pystyttää juhannuskoivut porraspieleen. Lähdimme jo aamuvarhaisella hakemaan koivut metsästä. Koivut olkapäillä - huumaavan tuoksun keskellä - saavuimme kotia ja valitsimme koivut pittuusjärjestykseen. Rautakangella reiät koivuille ja koivut paikoilleen. Kun koivut olivat paikoillaan, tuli kuljettua useasti tätä koivukujaa pitkin sisälle ja ulos.</span><br />
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<span style="text-align: justify;">Juhannuksesta (mittumaari) valon ja keskikesän juhlana on jäänyt lapsuuteeni liittyen elämäni sykähdyttävimpiä muistoja. Ehkä muistoja kultaa sekin, että juhannukselta sain muuttaa aittaan nukkumaan. Aitan vintilla oli aivan oma maailmansa. Siellä oli hyvä lukea sen aikaisia sarjakuvalehtiä unta odotellessa. Luin kesän aikana talvella ostetut sarjakuvalehdet uudelleen. Sain nukkua aitassa aamulla aina pitkään ja kyllä siellä raittiissa ulkoilmassa nukuttikin hyvin. Kotini lähellä oli oja, jossa juhannus kului myös uimisen merkeissä.</span><br />
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<span style="text-align: justify;">Vaikka lapsuuteeni juhannuksiin ei sisältynyt mitään erikoista ja jännittävää, poikkesivat ne tavallisista päivistä niin paljon, että niihin liittyvät muistot kirvoittivat minut tähän kirjoituspuuhaan. </span><br />
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqI0zARN2uBhGH30_VAjaS0K9h8VgqzQBDmqTomYeS6gcho6Qq2NgJ3-SvTETd6J1XVWrVSXb96cyQ9zV0fBtn1mGLPiu5k9qIvlALJzK7yAMuY-12xdLH1C2hhSnuhbwkEuX7yHTiVUc/s1600/Kaakko.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="184" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqI0zARN2uBhGH30_VAjaS0K9h8VgqzQBDmqTomYeS6gcho6Qq2NgJ3-SvTETd6J1XVWrVSXb96cyQ9zV0fBtn1mGLPiu5k9qIvlALJzK7yAMuY-12xdLH1C2hhSnuhbwkEuX7yHTiVUc/s320/Kaakko.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<h4>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-weight: normal;">Kaakko, kotini Ylivieskassa</span></h4>
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-61728856649111860622013-05-23T18:53:00.001+03:002013-07-07T18:15:59.139+03:00Kesäkukat pihaanPari päivää siinä meni. Nyt rivitalomme piha näytää taas samanlaiselta kuin muinakin kesinä. Rahaakin siinä paloi, mutta tulos näyttää ainakin meidän silmiltä aika kivalta.<br />
<br />
Nyt riittää Sirkalla kastelemista ja rikkaruohojen kylkemistä. Toivottavasti tuleva kesä näyttää parhaat puolensa ts. kesästä tulee lämmin ja vähemmän sateinen kuin viime kesä.<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhcsGu4q65a_QH_f-1tCzUOnqdPcrf-92OyO_IVtfgC9unqnjQJ-IuQj3Fh5TVyPq64-EA6dRWyBAckGs4Av2c1yfb_1MKfpDoAjuaIdwiBG6u0odRC2tiTx2-SNqFkyBoPDpv0Zgke1jk/s1600/Ruusu+2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhcsGu4q65a_QH_f-1tCzUOnqdPcrf-92OyO_IVtfgC9unqnjQJ-IuQj3Fh5TVyPq64-EA6dRWyBAckGs4Av2c1yfb_1MKfpDoAjuaIdwiBG6u0odRC2tiTx2-SNqFkyBoPDpv0Zgke1jk/s320/Ruusu+2.jpg" width="318" /></a></div>
<br /></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-40891817264742164892013-05-22T10:53:00.000+03:002013-07-07T18:24:19.402+03:00Rakkaasta harrastuksesta luopuminen<b>Vesille venosen mieli.<i></i></b> Yli 50-vuotta joka keväinen kaipuu vesille ei sitten millään ottanut laantuakseen vesien avauduttua jääpeitteestä. Laineiden liplatusta veneen keulassa. Mikä elämys minulle, joka olin kasvanut kuivan Kalajoen läheisyydessä Keski-Pohjanmaalla.. <br />
<br />
Ensin soutuveneellä Luonetjärven aalloilla Tikkakoskella. Retket perheen kanssa järven hiekkarannoille. Välillä kaksipaikkaisella kanootilla meloskellen. Uusi vene 4-heppaisella moottorilla. Vaihto isompaan veneeseen - varsinaiseen menopeliin (pikaliippariin). Vauhdin hurmaa ja Päijänteen aaltoja.<br />
<br />
Vetouistelu astui kuvioihin, joka aiheutti jenkkiveneen ostoon kaikilla mausteilla. Muutto Jyväskylään. Vene trailerista vesille useina aamuina viikossa. Taimenen uistelua Päijänteen Ristiselältä. Kalat elävänä kotiin hapettavassa sumpussa. Joskus lähes kymmenen viehettä pyytämässä saalista. Saalistakin tuli - taimen oli syönnillään. Ruoka ja kahvitauot veneessä. Makoilua veneen pohjalla taivasta katsellen ja luontoääniä kuunnellen. Lokit kirkuivat ympärillä tuntiessaan kalan hajun. Veneen myynti elämän mennessä "uusiin puihin".<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg56jezTGvTK1yVt9DBdmw2OrizjGN6SIWVRuLbkFas1BvwmdH0cOTN0-DrJXGgI5sWQjziJOiI2-ExCAmWsnpa1rCHiNtRwPkLbLzwSqhx1QOIA3kn3RpT3zD_cdQvBaqIP0J2sKF20l4/s1600/Meloja11.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg56jezTGvTK1yVt9DBdmw2OrizjGN6SIWVRuLbkFas1BvwmdH0cOTN0-DrJXGgI5sWQjziJOiI2-ExCAmWsnpa1rCHiNtRwPkLbLzwSqhx1QOIA3kn3RpT3zD_cdQvBaqIP0J2sKF20l4/s320/Meloja11.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
Kaipuu vesille jäi kuitenkin elämään voimakkaana. Kajakkiyksikköjen hankinta meille molemmille - nyt vaihteeksi melonnasta kiinnostuneille. Vesillä liikkumista nyt sammakkoperspektiivistä katsoen. Uusia elämyksiä. Ja taas nälkä kasvoi. Ensin vanha ja tuttu vene takaisin - nyt omaan laituriin kivenheiton päähän kotipihasta.<br />
<br />
Uuden veneen osto. Uusi vene täyttikin ne toiveet, jotka siihen oli asetettu. Retkiä jo tutuksi käyneellä Pohjois-Päijänteellä. Kahvia termariin ja suunta Teerilahteen tai muihin ihstuttaviin paikkoihin. Sirkkulista tuli yhtä innokas veneilyyn kuin minusta...<br />
<br />
<b>Kaikki ei kuitenkaan jatku ikuisesti</b>. Sairauden eteneminen siihen pisteeseen, että veneilysta täytyi luopua. Vene jouduttiin jättämään Säynätsataman suojiin kahdeksi kesäksi. Vene myyntikuntoon. Ostosta kiinnostunut aviopari löytyi Lappeenrannasta. Eilen kävi sitten toteen se, että vene vaihtoi omistajaa. "Nökköstiina", jonka nimen olimme antaneet veneellemme, liitettiin trailereineen uuden omistajan auton perään. Lähdimme seuraamaan veneen lähtöä satamasta. Ajoimme sen perässä niin kauan kuin mahdollista. Tunteet kävivät meillä molemmilla laidasta laitaan. <b><u>On se vaan merkillistä, että johonkin tavaraan voi kiintyä tällä tavalla.</u><i></i></b> Lohduttavaa oli, että uudet omistajat olivat ystävällisiä ihmisiä ja lupasivat pitää veneestä hyvää huolta. Saimme jopa kylään kutsun Lappeenrantaan. <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiRMrMefOMsTFRWbBaHPZQnUwxI6zOhh6RjIee-n_VwjRoUpxLKhShcoJk5gQlcRRf7xrm1Ao-Ij7uppBlMiHPywnYrqYQmCN9sWTMC1oWmIxKlsiG3Oz5XGUBtVA7AWFWAU4T_G7QwDhw/s1600/Vene.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiRMrMefOMsTFRWbBaHPZQnUwxI6zOhh6RjIee-n_VwjRoUpxLKhShcoJk5gQlcRRf7xrm1Ao-Ij7uppBlMiHPywnYrqYQmCN9sWTMC1oWmIxKlsiG3Oz5XGUBtVA7AWFWAU4T_G7QwDhw/s320/Vene.jpg" width="320" /></a></div>
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-66714678725371013482013-05-16T16:37:00.000+03:002013-07-07T18:12:57.073+03:00Kokemusta rikkaampanaTaas yhtä kokemusta rikkaampana en malta olla jatkamatta. Siispä muutama rivi lisää alkaneelle blogistin uralleni.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiCwQWvVj0ElJmg1kWFUc3JApJo8aa9rthXNXVP_rYPNH7Kc3qWFX3mx-0vav0_gnxqkWKCLcyOqB4BxVFZOn14SKiJW3MPxNwP4Pc1TXVfGlDr1-Abj0m8bmSdZe3c8WAUodNO0tPmRBo/s1600/Kukkia+4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiCwQWvVj0ElJmg1kWFUc3JApJo8aa9rthXNXVP_rYPNH7Kc3qWFX3mx-0vav0_gnxqkWKCLcyOqB4BxVFZOn14SKiJW3MPxNwP4Pc1TXVfGlDr1-Abj0m8bmSdZe3c8WAUodNO0tPmRBo/s320/Kukkia+4.jpg" width="285" /></a></div>
<br />
<br />
Uuden iPadin ja Nokia Lumia 920 käyttöönotto ovat antaneet haastetta kerrakseen "huru-ukolle". Etenkin, kun repertuaariin lisätään uusi pöytätietokone Windows 8 -selaimella ja uusi tekstinkäsittelyohjelma, alkavat sormet aivojen lisäksi olla solmussa. Taisi kuvienkin laittaminen onnistua ainakin jollakin tavalla. Haasteellista! Olen kuitenkin vielä valmis vastaanottamaan uusia haasteita.<br />
<br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2140316450209667298.post-43469910437900850142013-05-16T12:11:00.001+03:002013-09-13T10:12:26.107+03:00Alku aina hankalaa - lopussa kiitos seisoo<b>Tästäkö se alkaa?</b> Taitaapa alkaa? Rieskaniemen poika haluaa aloittaa tämän blogistin uran vaatimattomasti. Tavoitteet eivät ole korkealla, eikä oma osaaminen ainakaan vielä tässä vaiheessa nosta rintaa rottingille. Kirjoitusvirheet tietenkin kuuluvat asiaan ja ehkä ovat sallittujakin jo tähän ikään ehtineelle?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlBc8jq3X31uc2hQbZq7Qw66gY4CRMnKUm-nQQD9YSSoNZTeJM3Rg63Nz1d-LT3hSNVz_t5QVmNnzv_hnMxE1RQewmAW01KnsVMc9cP-DG4ln3BaKpwL7nmXCmf8fG-igbj1-UDj4WTuc/s1600/Ada3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlBc8jq3X31uc2hQbZq7Qw66gY4CRMnKUm-nQQD9YSSoNZTeJM3Rg63Nz1d-LT3hSNVz_t5QVmNnzv_hnMxE1RQewmAW01KnsVMc9cP-DG4ln3BaKpwL7nmXCmf8fG-igbj1-UDj4WTuc/s320/Ada3.jpg" width="298" /></a></div>
<br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"> <b> Ada Sipilä</b></span><br />
<br />
Kun tyttären tyttäreni Ada innosti minua tähän puuhaan, lupasin kertoa tarinoita lapsuudestani. Sota aika lapsuuteni ensimmäisinä vuosina ei ollut jättämättä pysyviä jälkiä sieluni sopukoihin. Jatkuva sairasteluni ja köyhyys olivat aina päällimmäisenä. Kaikesta huolimatta paljon hyvääkin sisältyi elämäni ensimmäisiin vuosiin. Vanhemmiltani saamani rakkaus ja huolenpito korvasi monet puutteet ja antoi elämälleni oikeat suuntaviivat.<br />
<br />
Kiitollisuus Jumalan huolepidosta lapsuudestani lähtien on ollut läsnä, vaikka aina sitä ei ole itse ymmärtänyt. Aloitin koulunkäyntini sota-aikana. Koulumatkani oli 5 kilometriä. Vain pari kuukautta riisitaudin runtelema elimistöni kesti koulunkäyntiä. Hinkuyskä sai vallan ja elämäni keikkui kuukausia elämän ja kuoleman rajamailla.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh8aTLc1lchYPuu1xzYet7OZcGctgWwvZWZb_3PGbtW4sMqzUg-h-3oBqYBZnn9pdPSugTvv3ju7nrIzxBiCcL91uoDs_YwGeFdFT5fHxLms19Tp39yzjTXkfSLKQrRvQ2xOgoyrU8zlYM/s1600/Lauri+copy1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh8aTLc1lchYPuu1xzYet7OZcGctgWwvZWZb_3PGbtW4sMqzUg-h-3oBqYBZnn9pdPSugTvv3ju7nrIzxBiCcL91uoDs_YwGeFdFT5fHxLms19Tp39yzjTXkfSLKQrRvQ2xOgoyrU8zlYM/s1600/Lauri+copy1.jpg" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
</div>
<ul>
<li class="comment" data-author-id="sigyIFZLgijYvKW9XK9Vsw" data-id="8YKvX7nSYRRTlL-w-AqpFM4b1cm1zNcvm4C6WqDs3rg" data-score="4" data-tag="top"><div class="content">
<div class="comment-text" dir="ltr">
Maailma on niin lavea, pikku, pikku Lauri!<br />
Siin´on monta loukkoa, pikku, pikku Lauri!<br />
Monet siellä asustaa, pikku, pikku Lauri!<br />
Herran suojas onnen saa, pikku, pikku Lauri!<br />
Enkeli kun kanssas käy, pikku pikku Lauri,<br />
Eipä kyitä tielläs näy, pikku, pikku Lauri!<br />
Missä viihdyt parhaimmin, pikku, pikku Lauri?<br />
Koti kalleinkin kallehin, pikku, pikku Lauri!</div>
</div>
</li>
</ul>
<br />
Taitaa riittää tämä raapustelu (niin kuin ennen sanottiin kirjeen kirjoittamisesta) tällä kertaa.<br />
<br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03410655364781346847noreply@blogger.com0