Heinän niittämiseen käsin tarvittiin viikate eli kotiseutuni murteella vikate. Muutamat maalaissepät olivatkin erikoistuneet vikatteen valmistamiseen. Vikatteen muotoileminen sepän alasimella ja sen oikeanlainen karkaisu olivat ratkaisevia työvaiheita. Vikate koostui pitkästä varresta, johon oli kiinnitetty terä. Uudenaikaisessa vikatteessa varren keskivaiheilla ja joskus päässäkin on kädensijat. Vanhemmissa vikatetyypeissä varsi oli lyhyempi ja terän suunnassa käyrä. Isäni käytti vanhemman mallista vikatetta. Ennen vikatteen käyttöönottoa tarvittiin sen tahkoaminen ja teroittaminen kovasimen eli liippakiven (liippa) avulla.Tahkokivi kostutetaaan vedellä ja sitä varten tahkossa on oma vesisäiliönsä. Vikatteen hiominen oli tarkkaapuuhaa. Se tuli hioa tiettyyn kulmaan.
Isäni Mikael (Mikko) Nivala
Minulle tahkon pyörittäminen eli veivaaminen isäni työkaverina oli tärkeä tehtävä. Olin ylpeä osuudestani tässä työvaiheessa. Välillä vauhtia piti lisätä ja välillä taas hiljentää. Kun isäni viimein katsoi vikatteen oikeaoppisesti hiotuksi, hän teki lopullisen teroituksen liipalla. Sormella terävyyden kokeilu vakuutti työn onnistumisesta. Tietenkin sitä piti kokeilla vielä käytännössä heinää niittämällä.
Heinän korjuuseen eli kotiseutuni murteella heinäntekoon tarvittiin heinäseipäitä, sillä harvoin oli niin pitkä poutajakso, että heinät olisi saatu kuivina suoraan heinälatoon. Heinäseipäät isäni kantoi peltojen eli sarkojen päihin niille varatuille paikoille. Tässä työvaiheessa myös minä osallistuin yhteiseen urakkaan kantamalla yhtä tai jopa kahta heinäseivästä kerrallaan heinäseipäiden talvisäilytyspaikalta pellolle.
Äitini oli keittänyt kahvit työmiehille. Hän toi kahvipullot sukkiin laitettuina, jotta kahvi pysyi pidempään kuumana. Kyllä kahvi ja mehu maistuivatkin uskomattoman hyvältä työrupeaman jälkeen pellon pientareella istuen.
Kotini sijaitsi tällä paikalla Rieskaniemessä. Kodin nimi oli Toivola.
Seuraavassa osassa kerron lisää heinänteosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti