Tiilenteko vaati monenlaisia valmisteluja. Isäni oli tehnyt laudasta muotteja eli formuja tiilen lyöntiä varten, joksi tiilenteon aloitusvaihetta kutsuttiin. Seuraavaksi isäni haki hevosella pellolta savikuorman sekä hiekanottopaikalta kuorman hiekkaa. Vettä tiilentekopaikalle tuotiin isoissa puutynnyreissä.
Mikko-isäni oli tehnyt sekoitusmyllyn, jossa raaka-aineet sekoitettiin ennen tiilien lyöntiä. Myllyä kutsuttiin myös savimyllyksi. Isäni kutsui sitä yksinkertaisesti vain myllyksi. Mylly, joka oli muodoltaan pyöreä ja noin kolme metriä korkea, ankkuroitiin paikoilleen maahan upotetuilla seipäillä. Myllyn seinät oli tehty lankuista. Myllyssä oli keskellä akseli (havutukki), johon oli kiinnitetty tappeja tasaisin välein. Akselin yläosaan oli kiinnitetty pitkä aisa eli vipu. Hevonen valjastettiin myllyn vivun ääripäähän vetolaitteen avulla. Hevonen pyöritti akselia kiertämällä kehää myllyn ympärillä. Tiilenteon ajaksi hevonen saatiin lainaksi naapuristamme.
Hevoselle pienen ympyrän kiertäminen oli vastenmielistä. Se pysähtyi usein omia aikojaan, jos sitä ei talutettu tai ohjastettu sen selästä. Hevosen ohjastaminen oli minun tehtäväni. Saatoin istua pitkät ajat hevosen selässä kiskoen hevosta liikkeelle suitsista. Välillä, kun raajani puutuivat pitkästä istumisesta, laskeuduin taluttamaan sitä.
Myllyn täyttö oli tärkeä työvaihe. Savi, hiekka ja vesi oli laitettava myllyyn sopivassa suhteessa. Oikea sekoitussuhde takasi sen, että aines oli sopivan notkeaa tiilien lyöntiä varten. Saven ja hiekan oikea sekoitussuhde varmisti myös sen, että tiilistä tuli polton jälkeen kestäviä ja muutoinkin hyvänlaatuisia.
Tiilien lyöntiä varten myllyn viereen oli kaivettu monttu, johon isäni laskeutui. Valmis massa tuli ulos myllyn kyljessä olevasta aukosta. Isäni lohkaisi aukosta tulevasta massasta sopivan pötkön ja löi sen kahden tiilen muottiin eli formuun. Välillä hän tiivisti massaa naputtelemalla muottia vasaralla sekä pudottamalla muotin varovasti montussa olevan havutukin päähän. Näin saatiin massasta tiivistä. Jos massan sisälle jäi ilmaa, tiili mureni polttovaiheessa. Lopuksi isä pyyhkäisi puulastalla liian saven pois muotista.
Äitini tehtävä oli kantaa muotti kuivauspaikalle eli laanille, joka oli tasainen hiekka-alusta. Tämän jäljeen hän toi muotin myllyn vieressä olevaan vesiastiaan. Muotin tuli olla märkä sen takia, ettei massa jäänyt muotin seiniin kiinni.
Tiilet kuivattiin hiekkakentällä niin kuivaksi, että niitä voitiin siirtää paikasta toiseen. Tämän jälkeen tiiliä käänneltiin eri asentoihin. Lopuksi ne ladottiin ristikolle katoksen alle. Kun tiilet olivat täysin kuivia, ne helisivät. Mikko-isäni kävikin naputtelemassa tiiliä puukon hamaralla kuivumisen edistyttyä. Tiilet olivat tämän jälkeen valmiita poltettaviksi.
Tiilien polttamisesta kerron myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti