Syksy on siirtymäaikaa kesästä talveen. Syksyn kauneus ja väriloisto alkavat olla vain muistoissamme. Kellastuneet ja värikkäät lehdet ovat putoilleet maahan ja tuuli on vienyt ne mennessään. Puut ovat riisuttuina ja maa on jonkin aikaa kuolleen näköinen, ennen kuin lumipeite tulee ja jää pysyvästi maahan. Saatamme tuntea itsemmekin joskus riisutuiksi päivän lyhentyessä ja valon määrän vähentyessä. Puhutaan syysmasennuksesta. Niin käyvät havainnollisiksi profeetan sanat "Kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niin kuin tuuli". Kuitenkin "riittää kullekin päivälle oma vaivansa". Myös Raamatun mukaan ihmisellä on siis aina vaivaa riittämiin. Jokaista päivää varten on kuitenkin olemassa Jumalan armo - Isän rakkaus. Sellaisia kuin ovat päivämme, ovat myös voimamme, sillä "Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa!".
Mistä tiedämme, että näin on? Sen vakuuttaa Jumala Sanassaan. Jokaisena uutena aamuna voimme olla varmoja siitä, että Jeesuksen ristillä tekemä työ on yhä voimassa. Siinä on armon perustus. Suurin onnettomuutemme olisi, jos emme uskoisi ja luottaisi Jumalaan.
Jumalan rakkaus on joka hetki läsnä. Ei ole niin huonoa ihmistä, jota ei Jumala rakastaisi; ei ole niin hyvääkään ihmistä, joka ei Jumalan rakkautta tarvitsisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti