Matka joulukirkkoon sota-aikana

Jouluaamun jumalanpalvelus eli joulukirkko alkoi kello kuusi. Joulukirkko oli suosittu niin kuin se on vielä nykyisinkin. Kotonani jouluaamuna lähtövalmisteluja kirkkoon herättiin tekemään aamukolmelta. Jouluyön uni oli jäänyt lyhyeksi, koska uni oli karannut iltayöstä jännityksen purkautumisen myötä ja ajatusten askarrellessa vielä mieluisassa joululahjassa. Kirkkomatka tehtiin tällä kertaa poikkeuksellisesti hevosella. Tavallisesti kirkkomatka tehtiin jalkaisin tai potkukelkalla potkutellen. Etukäteen oli sovittu erään tutun isännän kanssa kirkkomatkasta hänen hevosensa kyydissä. Kirkkoreen eteen valjastettu hevonen pysähtyi sovitusti kotimme kohdalla ja otti meidät kyytiin.

Minun matkani kirkkoon alkoi lammasvällyjen alla talon emännän ja äitini välissä takapenkillä. Isäni istui kyytimiehen viereen etupenkille. Matka eteni kulkusten kilkattaessa ja aisakellon soidessa. Tällä nimenomaisella kerralla luokkiin oli asetettu isohko, ns. ylimääräinen kello, joka soi hevosen askelten tahdissa. Joulukirkkoon varustauduttiin yleensä aina niin hevosen kuin muunkin varustelun osalta huolella ja talon parasta näyttäen. Näyttäyipä joskus näissä varusteluissa myös turhamaisuus joidenkin kohdalla, kuten isäni asian ilmaisi. Tällä kertaa ennen sotia hankittu lampaannahkaturkki lämmitti kyytimiestämmekin poikkeuksellisesti. Vaikka pappani perheineen asui lähellä kirkkoa, myös he valjastivat aina hevosen kirkkomatkaa varten, koska perinne velvoitti näin tekemään joulukirkkoon mentäessä.

Matkanteko Rieskaniemestä kirkolle eteni alkuvaiheessa vielä tasaista ravia. Jossain vaiheessa matkaa alkoi takaa kuulua aisakellon ääntä eli sieviläisittäin "moikinaa". Tätä hetkeä oli kyytimies ilmeisesti ennättänyt jo odottaa. Perinteiset jouluaamun kilpa-ajot saattoivat alkaa! Takaa lähestyvän hevosen tullessa oman kirkkorekemme taakse kyytimiehen ohjasten lyönnit hevosen kylkiin merkitsivät sitä, että kilpailu hevosten paremmuudesta oli alkanut - nyt koeteltiin niin hevosen kuin ohjastajan paremmuutta. Hevosen kavioista irronneet lumipaakut viuhuivat päidemme yli. Sitä en enää muista, kumpi hevonen kilvan voitti, mutta sen vielä muistan, että kaksi hevosta kirmasi joulukirkkoon pitkään rintarinnan ja sen, että kyytiveikkojen leikkimielinen huutelu toisilleen rikkoi jouluaamun rauhan ja hiljaisuuden. Kolmaskin hevonen kirkkorekineen ilmestyi jossain vaiheessa taaksemme.

Lähempänä kirkonkylää oli sytytetty kynttilöitä talojen ikkunoille. Erään loppumatkassa sijainneen talon pitkän koivukujan tienpuoleiseen päähän oli tehty lumipallolyhtyjä kynttilävalaistuksineen ja koivunoksiin oli ripustettu karbidilyhtyjä. Niin näyttävä oli talonväen luoma jouluaamun valaistus, että se on säilynyt vieläkin hyvin muistoissani. Hevonen rekineen jätettiin kirkonmäen alapuolelle apteekin puomiin, koska kirkon edessä olevien hevospuomien arveltiin olevan jo täynnä. Hiestä märän hevosen selkään laitettiin loimi ja sille annettiin heinätukko syötäväksi. Taisipa hevosen omistaja vielä juottaa hevosen ja antaa kauroja palkkioksi hyvin sujuneesta matkasta.

Myös sen vielä muistan, että edellinen kirkossa käynti oli ollut aikaisemmin joulunalusviikolla, kun naapurin poika oli kaatunut sodassa ja laskettu isänmaan multiin. Nyt tunnelma oli toisenlainen; valaistu ja täynnä oleva kirkko jättivät pysyvän muiston pienen lapsen mieleen.

Lapsuuden joulukirkoista muistan parhaiten keskellä kirkkoa isossa kattokruunussa ja kirkon edessä joulukuusessa palaneet oikeat kynttilät. Saimme paikan kirkossa läheltä lämmitysuunia eli kamiinaa, jonka hehkuva lämpö teki olon vähemmän miellyttäväksi - suorastaan tukalaksi. Lapsuuden jouluina kirkkoreissut taisivat olla enemmän nukkumatin kanssa vietettyjä hetkiä edellisen yön lyhyiksi jääneiden unien vuoksi. Ei se uneen vaipuminen tainnut olla kaukana myöskään vanhemmilta joulukirkkovierailta - ei etenkään heiltä, jotka olivat tulleet joulukirkkoon pitkien matkojen takaa.

Tällä kertaa ajatukseni taisivat olla joulusaarnan sanoman sijasta enemmän ikimuistoisessa joululahjassani ja halussani saada pyörittää tämän uuden lahjaksi saamani auton rattia. Ennen kuin pääsin rakkaiden lahjojeni pariin, odotti meitä vielä vierailu sukulaistalossa.