Sota-ajan joulu oli tulossa Rieskaniemen Toivolaan. Hyvissä ajoin ennen joulua oli lähes aikuinen naapurin Anna-Liisa kertonut nähneensä akkunamme (sieviläinen versio sanasta ikkuna) takana tonttuja tiirailemassa, olinko ollut kiltti. Tämä aiheutti sen, että katselin itsekin hiukan pelokkaana usein ulos nähdäkseni tontuista edes vilauksen. Akkunat olivat yksilasiset, minkä vuoksi ne menivät pakkasella niin sanotusti umpijäähän. Nähdäkseen ulos oli jäässä olevaan akkunaan puhallettava niin kauan, että jäähän tuli reikä tai pidettävä sormea ruudulla, kunnes jää sormen alla suli. Äitinikin taisi joskus mainita tonttujen liikkeistä akkunamme alla. Muistan isäni vain hymyilleen salaperäisen näköisenä kysymyksilleni tontuista. Vilaustakaan tontuista en kuitenkaan itse päässyt koskaan näkemään.
Joulu pyhineen ja kaikkine tapahtumineen oli minulle - perheen ainoalle lapselle - odotettu ajanjakso. Kohdallani päivät eivät poikenneet paljoakaan toisistaan tavanomaisessa arjen hyörinässä. Joulu teki erilaisuudessaan ja jännityksen täyttämänä poikkeuksen tästä tavanomaisuudesta. Joulupukin odotus lahjoineen, erilaiset jouluiset tuoksut ja usein jouluaamun kirkkomatka ovat niitä kokemuksia, jotka eivät koskaan unohdu. Näitä kokemuksisa ei tarvitse jakaa yksin, sillä ajasta aikaan, vuodesta toiseen lasten kokemukset joulusta näyttävät toistuvan samansuuntaisina.
Sota-ajan joulut - ne, joita varhaislapsuuden kodissani vietettiin ja joita yhä tässä muistelen - poikesivat nykyajan joulunvietosta monin tavoin. Joululahjat olivat yleensä itse tehtyjä ja niitäkin lapset saivat vain muutaman, kahdesta kolmeen. Aikuiset eivät juuri lahjoja saaneet. Joulun ruokapöydässä ei ollut juurikaan herkkuja, sillä koko maata koetellut elintarvikepula näkyi myös joulupöydän antimissa. Kun ulkomailta ei saatu sodan vuoksi mitään elintarvikkeita, monet ennen sotia jouluateriaa monipuolistaneet ruoka-aineet jäivät pelkästään kotimaisen tuotannon varaan. Lapsille niin tärkeät karamellitkin puuttuivat joululahjavalikoimasta. Vaikka kodeissa yritettiin parhaan mukaan tarjota tavanomaisesta poikkeavia ruokia, jäi jouluateria tämän päivän mittapuun mukaan vaatimattomaksi. Toki joitakin normaalista arkipäivästä poikkeavia elintarvikkeita oli säästetty joulunviettoa varten. Äitini oli leiponut "jouluhyvää" joulua edeltävinä päivinä. Jouluiset tuoksut antoivatkin joulunodotukselle aivan erityisen tunteen tulevasta juhlasta.
Tupa, joka toimi myös puusepänverstaana, oli joulua silmällä pitäen siivottu. Höylälastut tuvan lattialta oli lakaistu ja puun työstämisestä aiheutunut pöly pyyhitty huolella pois. Puusepän työkalut oli järjestetty hyllyyn hyvään järjestykseen. Kuusi oli kannettu rantteelta (puiden tekopaikka) tupaan. Se oli haettu Pillikallion maastosta vesikelkalla odottamaan sisäänpääsyä jo muutamia päiviä aikaisemmin. Kuuseen oli ripustettu kodin aarteisiin kuuluva lasista tehty monivärinen helminauha eri maiden pienoislippujen ja itse tehtyjen kynttilöiden kanssa. Aitasta oli haettu puutynnyrissä ja suolavedessä ollut, jouluun säästetty normaalia isompi pala sianlihaa. Nyt se oli paistettu uunissa. Sen paistamisesta tullut tuoksu leijui vieläkin tuvassa. Kesällä poimitut suolasienet oli liotettu vedessä joulupöytään pantaviksi. Uunin jälkilämmössä paistettu jouluinen ohrapuuro odotti syöjiä. Jouluntuntua lisäsi äitini valmistama soppa; hedelmäsopan korvike, joka oli niin sanotusta puuronkastike-jauheesta valmistettu. Toppasokeria oli murskattu keiton makeuttamiseen. Keittoon oli lisätty omenan palasia, jotka isä oli hankkinut syksyllä jostain ja joita oli säästetty huolellisesti moneen paperiin käärittyinä ruokakommuutissa (ruoan säilytyspaikka). Sopassa taisi olla vielä kaiken kukkuraksi Hullulan takaiselta suolta poimittuja (sieviläisittäin sanottuna) linttejä eli lakkoja.
Joulunodotus tiivistyi aattoillan pimentyessä äidinkin ehdittyä navetta-askareiltaan sisään. Myös eläimille oli annettu ylimääräistä "apetta" joulun perinteisiin liittyen. Karbidilamppu ruokapöydän yläpuolella oli sammutettu ja kynttilät kuusessa sekä pöydällä sytytetty; hetki, joka merkitsi lapselle kohokohtaa aattoillassa. Joulupukin tulo sai pienen pojan poskille jännityksen punan. Olin hetkeä aikaisemmin kuunnellut salaa äitini ja isäni keskustelun kamarin puolella. Keskusteluun oli sisältynyt lause: "Mitähän se mahtaa lahjasta sanoa?". Oli siis odotettavissa jokin minulle mieluinen lahja. Kohta alkoikin porstuasta kuulua kovaa meteliä. Sisään kompuroi suurieleisesti ja luudanvartta voimakkaasti lattiaan lyöden joulupukki. Joulupukki ei juurikaan jutellut, vaan käski tuoda lahjat esille. Puotipaperiin kääritty pehmopaketti - Liisa mummon kutomat villasukat - eikä myöskään uusi aapinen juuri nyt kiinnostaneet, sillä odotus oli jo etukäteen arvailujen varaan jääneessä lahjassa.
Ei voi olla totta! Isä työnsi ulko-ovesta sisään suurta paketoimatonta puusta valmistettua oikein ratilla ja pyörillä varustettua autoa. Auto oli niin iso, että sen etupenkille mahtui vaivatta istumaan ja saattoi ottaa vielä viereensä naapurin Eskonkin. Olin nähnyt auton pyörät höyläpenkillä aikaisemmin, mutta isäni oli sanonut niiden olevan uusien pystykirnujen pohjia vastatessaan kysymykseeni, mitä ne olivat. Joulupukki taisi unohtua kokonaan, kunnes vilkaisuni joulupukkiin aiheutti kovan hämmennyksen ja suuren pettymyksen sisimmässäni. Joulupukin istahtaessa hetkiseksi kessurahille, oli turkin päälle valahtanut pitkä letti, joka näytti aivan samanlaiselta kuin naapurin Anna-Liisan letti?! Moneen kertaan yritin puhutella joulupukkia. Vihdoin viimein hän suostui möreällä äänellä lausumaan muutaman sanan. Äänen möreydestä huolimatta ei ollut epäilystäkään siitä, että Anna-Liisa oli pukeutunut joulupukiksi. Usko joulupukkiin oli tämän havainnon myötä menneen talven lumia, vaikka en sitä tohtinut vanhemmilleni silloin heti tunnustaa.
Joulupukin käynnin jälkeen nautittiin jouluateria. Lyhyen hetken sain sinä aattoiltana tutustua mieluiseen lahjaani: pyörittää autoni rattia ja päristellä huuliani moottorin ääntä matkien, kunnes äitini vaati minua nukkumaan seuraavan aamun aikaisen herätyksen vuoksi. Onnellisena saamistani lahjoista kömmin vuoteeseeni jo tuleva joulukirkkomatka mielessäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti