sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Äitini suvusta

Jatkan tässä blogissani äitini Tyyne Maria Nivalan, omaa sukuaan Tuomi, suvusta. Äitini suku oli pohjalaista talonpoikaisjuurta. Kerron ensin lyhyesti äitini varhaislapsuuden vaiheista.

Äitini varhaislapsuuteen liittyy eräs sukulaisperhe erittäin kiinteästi. Äitini mummo ja pappa (Nurkan mummo ja pappa) asuivat Nurkka-nimistä tilaa (torppaa) Ylivieskan Raudaskylän Löytynperällä. Nurkan-talon oli hankkinut isänisän isä vanhuuden turvaksi. Äitini esi-isä (edellä mainittu) oli palvellut ruotusotilaana Ruotsin vallan aikana. Hänen nimensä oli Juho Matinpoika Tuomi, syntynyt 1836. Selvittäessäni sukuni taustoja sain Ylivieskan kirkkoherranvirastosta kopion kirkonkirjan sivusta, joka osoitti Juho Tuomen olleen Kamsulan sukua Ylivieskasta. Palattuaan takaisin ruotusotilaan tehtävästä hän oli asettunut ensin asumaan Kalajoelle ja ottanut sukunimekseen Tuomi. Kalajoelta hän oli muuttanut Ylivieskan Kankaanmäelle ja edelleen Löytynperälle, mistä sai torpan viljeltäväkseen.

Tuolloin elettiin ruotujakolaitoksen aikaa. Ruotu järjesti palvelusajaksi sotilaalle myös torpan ja palan viljelysmaata. Torpat jäivät torppareiden omistukseen. Juho Tuomen muutettua Löytynperälle hänen poikansa Herman löysi vaimon Löytynperältä Saaren talon tyttärestä Anna Kreta Löytynojasta (Saaren Reetasta).


Äitini äiti Eeva Tuomi o.s. Suorsa kuoli kehkotautiin äitini ollessa kahden vuoden ikäinen. Nurkan mummo ja pappa ottivat äitini ja hänen sisarensa Fannin hoitoonsa. Alle 10-vuotiaana äitini muutti asumaan isänsä Frans (Ransu) Tuomen ja hänen uuden vaimonsa luokse Löytynperän Linjalaan. Perheeseen oli jo syntynyt lapsia uudesta avioliitosta. Usein tytöt olivat edelleen Nurkalla mummon hoidossa. Äitini kertoi usein näistä pakomatkoista Nurkalle ja isänsä houkutteluista takaisin kotiin.

Äitini lähetettiin 12-vuotiaana vieraan palvelukseen Nivalan Välikylälle. Siellä hän sairastui vakavasti. Raskas ruumiillinen työ oli viedä äitini ennenaikaiseen kuolemaan. Hän toipui sairaudesta monen kuukauden sairastelun jälkeen. Rankka ajanjakso äitini elämässä oli päättynyt.

Vierailin usein äitini kanssa Nurkalla. Nurkan papan muistan hämärästi. Sen sijaan Nurkan mummon muistan oikein hyvin, sillä olinhan jo 14-vuotias hänen kuollessaan. Nurkan mummo oli lempeä ja rakastettava. Hän istui Nurkan peräkamarin keinutuolissa, veisasi virsiä ja pyöritti peukaloitaan. Usein hän silitti minua ollessani lapsi ja puhui lempeästi Jeesuksesta. Herännäisyys eli körttiläisyys periytyykin sukuuni lähinnä Nurkan mummon ja papan vaikutuksesta.

                                     
                                                                      Frans (Ransu) Tuomi

Perheeseen syntyi vielä 15 lasta uuden avioliiton myötä

Isoisäni Frans Tuomi siirtyi Raudaskylän Löytynperältä asumaan Sieviin sen jälkeen, kun hänet oli valittu pappilan pehtooriksi. Vuonna 1947 hänestä tuli oman tilan omistaja. Isoisäni tunnettiin maanviljelijänä, kirvesmiehenä ja monissa luottamustehtävissä toimivana vakaana ja rehtinä miehenä. Erityisenä piirteenä hänen kohdallaan mainittakoon se, ettei hän sallinut kenestäkään puhuttavan pahaa.

Äitini äidin Eeva Laurintytär Suorsan sukujuuret ovat Kainuussa. Hän oli sisarusparvensa vanhin yhdeksän lapsisesta perheestä. Sukuun liittyy läheisesti tunnettuja kainuulaisia sukuja, kuten Väisäset, Moilaset ja Heikkiset. Eeva Laurintytär Suorsa muutti Puolangalta 10.4.1911 Raudaskylän Löytynperälle hoitamaan lähisukulaisensa Abel Laurinpoika Suorsan (syntynyt 21.3.1871, kuollut 4.7.1950) taloutta. Abel Suorsa oli ottanut vaimon Löytynojan suvusta. Äidinäiti avioitui Frans Petter Tuomen kanssa 2.5.1913. Hän kuoli 11.1.1916. Äitini meni palvelukseen Sievin Rieskaniemeen isäni kotitaloon 16-vuotiaana. Hän avioitui Mikael (Mikko) Nivalan kanssa 22.11.1931.


Vanhempieni kahdeksasta lapsesta kuusi kuoli aivan pienenä. Lasten kuolemat olivat vanhemmilleni raskaita ja koko elämään vaikuttavia tapahtumia. Ihmisten kannanotot kuolemantapausten johdosta lisäsivät kokemuksen raskautta vanhempieni elämässä. Vasta viimeisen ja eloon jääneen lapsen kohdalla saatiin selville lasten kuolemien syyt.

Sisarukseni on haudattu Nivalan sukuhautaan Sievin kirkonkylässä. Muistan vanhempieni usein surreen sitä, etteivät he olleet voineet pystyttää sisaruksilleni hautakiveä varattomuutensa vuoksi. Nuorempi sukupolvi ei tiennyt mitään näistä sisaruksistani, kun asia tuli esille sukulaisvierailujen yhteydessä. Asia jäi vaivaamaan minua. Vuonna 2006 päätimmekin yhdessä vaimoni kanssa korjata tilanteen hankkimalla haudalle hautakiven. Tunnen sydämessäni edelleen hyvää mieltä ja syvää kiitollisuutta siitä, että saatoimme omalta osaltamme viedä tämän vanhempiani vaivanneen asian hyvään päätökseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti