Suomi-neidon juhlapäivänä

Suomi-neito - joksi rakasta isänmaatamme kutsutaan - täyttää 96 vuotta. Jos Suomi-neito olisi todella ihminen, sanoisimme häntä iäkkääksi tai vanhukseksi. Ikävertauksin puhuttaessa ymmärrämme kuitenkin, että itsenäisenä maana ja kansakuntana 96-vuotias on vielä melko nuori, lähes kuin lapsi.

Kuva: Pleksilasille kaivertamassani työssä tulevat esille kansallislintumme laulujoutsen ja kansalliskukkamme kielo.

Suomi-neito! Itsenäisyyspäivänä nostetamme sinulle siniristilipun, sinulle yksi maa kaikkien maiden ja kansojen joukossa. Olet meille rakkain kaikista maailman maista. Olemme osa sinua ja sinä olet oleellinen sekä rakas osa meitä. Isänmaamme Suomi syntyi 6. päivä joulukuuta vuonna 1917. Se oli arkinen torstai ja toivoa täynnä. Se oli yksi päivä toisten päivien joukossa ja kuitenkin tulevaisuutta ajatellen se oli erittäin merkittävä päivä meille kaikille suomalaisille.

Muutama omakohtainen muisto niistä ajoista, jolloin suomalaiset taistelivat ylivoiman edessä Suomen itsenäisyyden säilymiseksi. Ennen sotia syntyneenä muistan hämärästi miesten lähdön sotaan. Oma isänikin oli sotaan lähtevien joukossa, mutta sotaväessä saamiensa vammojen johdosta hän kotiutui ja siinä yhteydessä hänet myös vapautettiin rintamatehtävistä. Lapsen mielenmaisemaan on syöpynyt sukulaisteni lomalla käynnit rintamalta, sodan ajan niukkuus perheeni jo muutoinkin heikohkossa elintasossa, elintarvikkeiden säännöstely, puupohjakengät, naapuripitäjä Kalajoen pommitus, matalalla lentävät pommikoneet kotini yllä ja venäläisvangit töissä lähiseudun taloissa. Erityisesti muistan valkoiset arkut kirkon edustalla odottamassa sankarihautaan laskemista. Nuoren lesken valtavan surun hänen ollessaan kumartuneena kaatuneen miehensä haudan äärellä, kahden henkilön pitäessä kiinni ja näin estäen häntä itseään putoamasta hautaan. Alas lasketun suruharson takaa saatoin nähdä tuskaiset nuoren naisen kasvot. Muistan hyvin myös hautajaisten vieton, surutalojen itkunsekaisen tunnelman, pappien puheiden antaman lohdun ja virsien kiirimisen huoneesta toiseen. Elettiin aikaa, jonka en soisi koskaan enää palaavan. Yli 70 vuotta sitten olleet tapahtumat eivät ole tyystin häipyneet silloisen lapsen mielestä - saati sitten heidän, jotka joutuivat elämään ne niin rintamalla kuin kotirintamalla vielä konkreettisemmin todeksi. Heitäkin on vielä jäljellä.

Sota kosketti pappaani aivan erityisellä tavalla, vaikkei hän sotaan osallistunutkaan. Pappilan palveluksessa hän joutui viemään suruviestiä yhdessä papin kanssa kaatuneiden koteihin. Pappilan hevonen kärryineen ja rekineen tunnettiin pitäjällä. Kun pappilan hevonen ilmestyi kylänraitille, talonväkien katseet suuntautuivat tiellä liikkujiin. Kääntyykö hevonen pihaan vai meneekö se ohi? Talon sisälle mentäessä ei tarvinnut sanoa aluksi mitään. Hiljaisuuden saattoi keskeyttää äidin tai vaimon parkaisu: "Kuka heistä?", jos talosta oli useampi mies sodassa. Pappani palasikin sodan jälkeen usein näihin ikäviin muistoihin. Se tunne eli hänessä kipeänä aina hänen kuolemaansa saakka.

Suomi on saanut nauttia rauhasta, vapaudesta ja rauhanomaisesta rinnakkaiselosta muiden naapurikansojen joukossa jo vuosikymmeniä. Tiedämme myös toisenlaiset vaikeat, elämää tuhoavat ja paljon surua tuottaneet vaiheet itsenäisyytemme historiassa. Niistä ns. sisällisota on Suomen historian ristiriitaisin tapahtuma, jonka vaikutukset suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan ovat olleet poikkeuksellisen pitkäkestoiset. Unohtaa ei sovi myöskään maailmalla 1930-luvun lamana tunnettua ilmiötä, jota kutsuttiin Suomessa yleisesti pula-ajaksi. Sotakorvausten maksaminen toisen maailmansodan jälkeen oli raskasta aikaa kansakunnalle, vaikka se toi mukanaan myös hyötypuolia teollisuuden kehittymisen myötä. Tänään saamme elää täällä kotimaassamme syvää rauhanaikaa, jota on kestänyt jo huhtikuusta lähtien 68 vuotta, jos Lapin sota lasketaan mukaan.

Yleinen asevelvollisuus on säilyttänyt Suomessa kiistattomuutensa maanpuolustuksen perustana. Sotavuosien kokemukset puoltavat järjestelmän ylläpitämistä edelleen.Sen mukaan jokainen asevelvollisuusikäinen joutuu palvelemaan isänmaataan sosiaaliseen taustaansa katsomatta. Uusi teknologia on muuttanut puolustusvoimien rakennetta. Kriisin käsite on monipuolistunut. Kotirintaman toimivuus on erityisen tärkeää. Asevelvollisuus on jo selvästi muuttunut valikoivammaksi ja reserviä supistetaan. Vaikka puolustusmäärärahoja karsitaan, voi Suomi kehittää erityisesti ilma- ja merivoimia, kun juuri kukaan ei pidä enää maahyökkäystä todennäköisenä.

Suomen rajoja valvotaan. Meillä on tehokkaat ja nykyaikaiset valvontajärjestelmät sitä varten. Sen ovat osoittaneet maamme rajoihin kohdistuneet ja paljastuneet ilmatilanloukkaukset - tahattomat tai tahalliset. Itsenäisyydestä kiitollisena minun onkin hyvä lopettaa blogini laulun sanoin: "Ollos huoleton, poikas valveil on!".